Kun kanttiini lakkasi toimimasta
Lottajärjestön rajatoimisto
Lotta Svärd -järjestön Rajatoimiston tehtävänä oli aluksi linnoitus- ja sotatyömaiden muonituksen järjestäminen. Vuonna 1939 perustettu toimisto oli alun perin tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta kasvoi nopeasti koko sotatoimialueen kattavaksi muonitus-, varastointi-, logistiikka- ja henkilöstöorganisaatioksi.
Rajatoimiston organisaatiorakenne oli tarkkaan suunniteltu. Talvisodan jälkeen toiminta vakiintui keskusjohtokunnan rajatoimistoksi, ja alkuperäisestä rajatoimistosta muodostettiin päärajatoimisto. Päärajatoimiston alaisuudessa oli alayksikköinä alueellisia rajatoimistoja, joita kutsuttiin usein vain rajatoimistoiksi, vaikka oikeammin olisi syytä puhua aluerajatoimistoista. Aluerajatoimistoissa työskenteli muonituspäällikkö, jonka alaisuudessa työskenteli toimistohenkilökuntaa. Myöhemmin muonituspäällikön alaisuuteen perustettiin edelleen kanttiini-, varasto-, ja toimistopäälliköt. Lottaloilla oli omat emännät, jotka hoitivat lottalan sisäiset paperityöt ja johtivat käytännön muonitusta. Emännän alaisuudessa työskenteli usein 10 muonituslottaa. Alueellisten rajatoimistoiden kautta koordinoitiin lottaloiden, lottakanttiinien ja varastojen toimintaa.
Rajatoimistoissa työskenteli myös yhdyslotta, myöhemmin yhteyslotta, joka oli tärkein linkki puolustusvoimien ja lottajärjestön välillä. Lottatyövoiman tilaaminen sotatoimialueelle tapahtui vain ja ainoastaan yhdyslotan välityksellä. Virka perustettiin ohjaamaan ja valvomaan kenttälottien sotatoimialueelle siirtymistä, joka ennen viran perustamista oli ollut kontrolloimatonta ja ongelmallista. Yhteyslotta koordinoi aluksi vain sotatoimialueen lottatyövoimaa pitäen kirjaa hallintoalueellaan toimineista lotista ja välittäen lottatyövoimaa alueellaan, mutta myöhemmin yhteyslottaorganisaatiorakenteen uudistuksen yhteydessä vuonna 1943 yhteyslottaorganisaatiosta tuli maanlaajuinen. Näin yhteyslotan piiriin tuli myös kotirintaman lottatyön koordinointi.
Alun perin yhdyslotan tehtäviin kuului myös lottaloiden tarkistus, lottien käytöksen valvonta ja asianmukaiset kurinpitotoimet. Yhteyslotan organisaatiorakenteen uudistuksen yhteydessä määritettiin kuitenkin uusi toimi, lottavanhin, keventämään yhteyslottien työtaakkaa. Lottavanhimpien keskeisenä tehtävänä oli alaisuudessaan toimivien lottien vahtiminen ja heidän tapauskohtaisten ongelmien, pukuhuolien, sairastapausten ym. ratkominen. Sotatoimialueella yhteyslotat ja lottavanhimmat olivat usein rajatoimiston henkilökuntaa.
Lottahistorian ensimmäiset kanttiinit olivat rajatoimiston kanttiineja. Kaikkien sotatoimialueen muonituspaikkojen yhteyteen perustettiin kanttiineja, jossa myytiin kahvia ja leivonnaisia, tupakkaa ja makeisia. Kanttiinien pito oli alun perin rajatoimistoille ominainen työmuoto; rajatoimisto ylläpiti erityisesti kahvilakioskeja, ja eri puolilla rintaman tuntumassa sijaitsevat kanttiinit kuuluivat rajatoimiston verkostoon, jota kautta ne saivat myynnissä olevat tuotteensa. Lottajärjestön rajatoimistolla oli varastojen verkosto itärajan lähettyvillä. Varastoissa säilyttiin tarvikkeita järjestön moninaisiin tarpeisiin. Toiminnan kaavamaisuus lisäsi kulutuksen ennustettavuutta ja edesauttoi tavarantoimitusten koordinointia.
Mamma rakas! Niin lienee sitten synkästi asiat että, järjestö lakkaa, koska sieltä sellaisia tuulahduksia kuuluu, vaikka täällä ei kyllä tietäisi mistään mitään. Kyllä teillä on varmasti suruja! Kerron lyhyesti vain viimeiset edesottamuksemme. Ensinnäkin lotat, paitsi oman talomme väkeä ei meillä ole enää kirjoissa juuri ketään ja viimeiset poistetaan tällä viikolla. Palvelukseen jääviltä, palkatuilta kanslisteilta, puhelinvälittäjiltä ja pesula -ja korjaustyöläisiltä on otettu työmäär. pois, kehoitettu selvittämään piiriin puku y.m. asiansa ja poistettu tavalliseen tapaan kirjoista ilmoituksella, että jatkaa työtään siviilihenkilönä. Se lotista, Se on aivan selvää. Kaltimon varaston saamme huomenna suurin piirtein tyhjäksi Luumäelle menevän vaunuun. Loppu tulee tänne, joten se on selvä. Tänne Joensuun varastoon jää tulitikkuja, pesupulvereita, kaljajauhetta ja paperitavaraa sekä omassa talossamme olevat vähäiset tavarat. Suunnitelmien mukaisesti on kaikki lottajutut selvät tämän viikon loppuun mennessä ja siihen mennessä on myös inventeeraukset ja pakkaukset suoritettu. Ainoa kanttiiporukkamme, Kev.PstoII lähtee ensi viikon alussa Riihimäelle, missä liitty sikäl. ILTR:iin. Kanttiini seuraa mukana. RJP mikä meiltä jäi henkiin onkin vanha vihreitten (sotilaskotisisarten) huoltama porukka – Hangon lohkolta lähtenyt – Syvärin kautta kulkenut. JR:mme on myös vihreitten. Niin huonosti meni! AKE:mme lähtee kai sunnuntain seutuun Kouvolaan, missä siis jää henkiin DE:mme. Minusta on hieman tarpeetonta meidän putiikin jäädä tänne tuon tupakkakaupan takia. Ehkä sekin selviää aikanaan. Olemme koettaneet toimia parhaan järkemme mukaan. Ilolla otettaisiin ohjeita vastaan. Tuntuu kun oltaisiin säkissä toisinaan, mutta toivottavasti emme nyt tee korjaamattomia möhläyksiä. Voi parhaiten ja muista joskus huolestunutta Elliä.
Kirjeen ”mamma” ei todennäköisesti ole kirjoittajan äiti, vaan Annikki Nissinen, vuonna 1940 valittu rajatoimiston muonitustoiminnan päällikkö, sillä hänestä käytettiin yleisesti nimitystä Mamma.
Annikki Nissinen vastasi keskusjohtokunnan muonituspäälikölle Maja Genetzille. Nissisen johtajantaidot olivat kertoman mukaan aivan omaa luokkaansa ja hänen johtamistapaansa kuului se, että hän halusi saada lotat viihtymään työssään. Vaikka Nissinen ei työnsä puolesta ollut välittömässä yhteydessä työmaiden lottaloihin tai käytännön muonitustyöhön, kävi hän usein rintamalla tervehtimässä lotta-alaisiaan. Hänen välittävä suhtautumisensa ansaitsi hänelle lisänimen mamma.
Itse kirje ajoittuu lottajärjestön lakkauttamisen aikoihin ja siten myös kanttiinienkin toimintojen loppumiseen.
Sodan loppuvaiheessa, evakuointien aikana, rajatoimistolla oli hallussaan suuria määriä elintarvikkeita ja muonituskalustoa. Suurhyökkäyksen alettua niiden evakuointi aiheutti huomattavia haasteita, sillä kuljetuskalustosta oli pulaa. Itä-Karjalassa sijainneet varastot saatiin siirrettyä lähes kokonaisuudessaan, mutta osa tavarasta jäi evakuoimatta. Aluerajatoimistojen yhteydessä toimineiden kanttiinien myynti- ja taloustarpeita evakuoitiin sodan loppuvaiheessa vaihtelevalla menestyksellä.
Välirauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen alkoi joukkojen kotiuttaminen sekä lottajärjestön muonitusorganisaation purkaminen. Tavoitteena oli, että lottakanttiinit varastoineen seuraisivat kotiuttamisvaiheessa joukko-osastoja. Kanttiinin hoitajan vastuulle jäi toiminnan päättyessä jäljelle jääneen varaston toimittaminen lähimpään rajatoimistoon sekä asianmukaisten tilitysten jättäminen.
Vuonna 1944 ja erityisesti Kannaksen suurhyökkäyksen aikaan Luumäestä muotoutui tärkeä keskus, jonne järjestön tavaraa tuotiin kuljetuksia ja jakoa varten. Maaliskuussa 1944 rajatoimisto oli ilmapommitusten vuoksi siirtänyt päävarastojaan Luumäelle ja Myllykoskelle. Suurhyökkäyksen alkaessa kesäkuussa varastoja siirrettiin Kannakselta sisäsuomeen kuten Seinäjoelle, Leppävirralle ja Poriin 50 vaunulastillista.
Lotat olivat marraskuun alussa 1944 perustaneet Työmaahuolto ry -nimisen yhdistyksen, joka otti hoitaakseen yleisten työmaitten muonittamisen. Rajatoimiston sodan aikana kehittämä muonitus-, varastointi-, logistiikka- ja henkilöstöorganisaatio puolestaan muodostivat perustan Työmaahuollon toiminnalle. Työmaahuollon kautta komennukselta työttömiksi jäävät lotat saivat töitä. Lottajärjestön keskusjohtokunta myi yhdistykselle rajatoimiston varastot ja muonituskaluston. Aseiden vaikeneminen ei siis lopettanut lottien työtä, vaan kenttälottien työt jatkuivat uudessa muodossa Lapin jälleenrakennustyömailla.
Kuka oli Annikki Nissinen?
Annikki Nissinen oli kotoisin Laatokan luoteisrannalta Harlun Hämekoskelta. Hän työskenteli ennen sotia Kuusankosken ammattikoulun talousopettajana.
Annikki Nissinen johti Lotta Svärd -järjestön rajatoimistoa vuosina 1940–1944. Hän ansioitui tehokkaana kouluttajana ja kurssinpitäjänä. Annikki ”Mamma” Nissinen oli pidetty ja innostava johtaja, jolla oli hersyvä huumorintaju. Hänen keskeinen ajatuksensa oli saada lotat viihtymään työssään.
Annikki Nissisellä oli kyky osoittaa jokaiselle lotalle oikea työtehtävä ja saada alaisensa yrittämään kaikkensa yhteisen asian hyväksi. Hän piti muonituskoulutusta erityisen tärkeänä, sillä se lisäsi ammattitaitoa ja työssä viihtymistä. Vähäisinä vapaahetkinään Mamma Nissinen riemastutti ympäristöään hyväntuulisuudellaan, viattomilla kepposillaan ja karjalaisella kertomataidollaan.
Annikki Nissinen ei ollut innokkain järjestön sääntöjen noudattaja, vaan esim. kesäkuumalla käytti lotta-asunsa kanssa sääntöjen vastaisia valkoisia tennistossuja ja nilkkasukkia säästääkseen jalkojaan.
Lue lisää lottien tarinoita Lottagalleriasta! Lottagalleriassa esitellään suurelle yleisölle laajasti lakkautetun lottajärjestön jäseniä, joiden elämäntarinoiden kautta piirtyy kuva järjestön toiminnasta ja merkityksestä niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Henkilötarinoiden kautta Lottagalleria tuo näkyväksi lottajärjestön moninaisuuden – niin rivilotat, organisaatio- ja kunniajäsenet, kuin yksilöt lottatoiminnan takana.