Ilmiliekeissä aprillipäivänä - talo paloi, mutta täytekakku pelastui
Lotta Svärd Säätiön (vuoteen 2004 Suomen Naisten Huoltosäätiö) ylläpitämä Lottamuseo sijaitsee Syvärannan tilalla Tuusulan Rantatien varrella, lähellä Tuusulanjärven rantaa. Vuonna 1996 valmistunut uudisrakennus muistuttaa jonkin verran paikalla aiemmin paikalla sijainnutta Syvärannan vanhaa puuhuvilaa, joka tuhoutui tulipalossa 1.4.1947.
Syvärannan palsta ja siellä sijainnut huvila talousrakennuksineen olivat vuodesta 1869 lähtien yksityisten perheiden omistuksessa. Onni W. Tuiskun Säätiö osti tontin ja huvilan suomalaisten sanomalehtimiesten lepokodiksi vuonna 1922. Vuodesta 1936 Syväranta toimi Lotta Svärd -järjestön lottaopistona. Kun Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin syksyllä 1944, siirtyi Syväranta lottajärjestön suoran perillisen, Suomen Naisten Huoltosäätiön, omistukseen. Huoltosäätiön perustama Työmaahuolto Oy käytti Syvärannan rakennuksia toimitiloinaan. Yritys keskittyi alkuaikoina työpaikkaruokailun järjestämiseen Lapin jälleenrakennustyömailla. Myöhemmin toiminta laajeni muillekin työpaikoille. Työmaahuolto hoiti myös suurten urheilu- ja joukkotapahtumien, kuten suurkisojen, muonitusta.
Tulipalo ja sen syy
Tulipalon alkaessa aprillipäivänä 1947 Syvärannan päärakennuksessa oli meneillään Suomen Suurkisojen muonitusta suunnitteleva kokous. Palon alkoi klo 20: n jälkeen. Tarkkaa alkamisaikaa ja tulipalosta tehdyn ilmoituksen ajankohtaa ei tarkasti tiedetä. Sanomalehtien mukaan Keravan puhelinkeskus vastaanotti palohälytyksen klo 21.30, jolloin tuli oli riehunut Syvärannassa jo jonkin aikaa. Asevelvollisuuttaan Hyrylän kasarmilla suorittamassa ollut Eero Nokkala kertoi myöhemmin, että vaikka Tuusulan VPK hälytettiin paikalle, vasta kolmannella kerralla miehet uskoivat, ettei Syvärannan palo ole aprillijuttu. Aprillipäivän takia kasarmilla oli odoteltu koko päivän aprillipilaa, ja kun Syvärannan palosta soitettiin, puhelimeen vastannut piti sitä todellakin pilana.
Tuusulan nimismiespiirin ilmoituskirjassa vuodelta 1947 todetaan, että ”tiistaina 1.4.1947 klo 21.30 soitettiin Helsingistä ”Uudesta Suomesta” ja tiedusteltiin, missä vaiheessa Tuusulassa sijaitsevan ”Lottaopiston” tulipalo oli. Keravan puhelinkeskuksesta ilmoitettiin sinne soittaneelle poliisille, että keskukseen oli ilmoitettu 20.25 Syvärannan päärakennuksen olevan tulessa. Poliisit lähtivät tämän jälkeen Syvärantaan. Poliisitutkintapöytäkirjojen mukaan palo oli saanut alkunsa talon kolmannesta kerroksesta, todennäköisesti sähköjohdoista (oikosulusta).
Syvärannassa paikalla ollut Annikki Auer on muistellut:
Talossa oli erittäin huonokuntoiset sähköjohdot. Sähkön kun sai melkein seinistä. Siellä oli kaksi siivoojaa silittämässä ja niillä oli kaksi sähkörautaa yhtä aikaa verkossa. Silityshuoneesta palo lähti.
Kodinhoitajan Aune Kuusisto käytti onnettomuuspäivänä kolmannen kerroksen huoneistossaan olevaa silitysrautaa, mutta vannoi poliisikuulusteluissa ottaneensa ”kaksoisseinäkoskettimen” irti jo klo 15.00 aikaan. Tuusulan piirin apulaisnimismiehen kuulustelupöytäkirjoissa loppupäätelmä palon syistä on ” että palo oli saanut alkunsa ilmeisesti rakennuksen kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta rouva Aune Kuusiston huoneen sähköjohdoista, koska palon alkuvaiheessa tuulikin oli sillä suunnalla, kuten kapteeni Purran kertomuksesta ilmenee.” Oli asia miten oli, tarina silitysraudasta tulipalon varsinaisena alkusyynä on elänyt kuitenkin sitkeästi.
Paloa sammuttamaan hälytettiin Keravan, Tuusulan, Järvenpään, Tikkurilan ja Malmin palokunnat, Helsingin palopäällystökoulun kaukoavustusosastot ja lisäksi 100 varusmiestä Hyrylän varuskunnasta. Veden puute haittasi jonkin verran sammutustöitä. Tuusulanjärvessä oli 70 cm paksu jää, johon avantojen hakkaaminen oli hidasta. Talo paloi parissa tunnissa perustuksiaan myöten. Talo oli vakuutettu, mutta henkilökunnalle kuuluvaa irtaimistoa ei. Työmaahuollon Tiuku-tiedotuslehti 4/1947 raportoi vahingoista:
Alempien kerrosten irtaimisto saatiin pelastetuksi. Ylimmässä kerroksessa olleet vaatevarastot ja tyttöjen tavarat paloivat kaikki. 2 ½ puolessa tunnissa kolmikerroksisesta puutalosta oli vain savuavia raunioita jäljellä.
Syvärannan päärakennus paloi perustuksia myöten. Tuli paloi kuumana, ja lähinnä Lottamuseon päärakennusta kasvava mänty, joka oli Syvärannan vanhan huvilan tulipalon aikaan vielä nuori puu, sai tulipalon aiheuttamasta kuumuudesta runkoonsa haavan. Se näkyy männyn rungossa edelleen.
”Syväranta palaa” – muistoja suuresta tulipalosta
Työmaahuollon hallituksen jäsen Hellin Kettunen on kertonut muistikuviaan palon alkuvaiheista:
Olin toimistorakennuksessa omassa huoneessani, kun olin käynyt kurkkumätäkokeessa. Toimistotiloissa oli parhaillaan Suomen Suurkisojen muonitusta suunnitteleva kokous. Joku tytöistä tuli koputtamaan ovelle ja sanoi: ´Anteeksi, että häiritsen, mutta talo on tulessa´. Kokous luonnollisesti keskeytyi siihen paikkaan. Minulle tuotiin tuota pikaa sama viesti. Mutta kun oli aprillipäivä, en uskonut tulipaloa todeksi enkä aikonut lähteä mihinkään. Pian kuulin kuitenkin kovaa liikettä ja näin, että parveke oli tulessa. Joku tuli heittelemään tavaroitani ulos ja minä lähdin, sairas kun olin, läheiselle Ruotsinmajalle. Palokunta oli hälytetty ja taloa tyhjennettiin nopeasti. Tellervo Hakkarainen oli sairaana, mutta osallistui kuitenkin kokoukseen. Hän raahasi ulos kaksi Kaapo Virtasen suurta taulua. Oli pimeätä ja paikalle kertyi sivullisia ja he varastivat monenlaista tavaraa. Minulle ei jäänyt kuin yksi kerrasto ja parittomia kenkiä, ei juuri mitään. Vintissä kuivumassa olleet liinavaatteet paloivat kaikki. Talo oli vakuutettu, mutta ei meidän irtaimistomme. Aika kolkko tunne se oli.
Syvärannan palo ei koskettanut pelkästään Suomen Naisten Huoltosäätiötä ja Työmaahuollon henkilökuntaa. Monet paikkakuntalaiset olivat itse osallisina tapahtumissa tai kuulivat niistä vanhemmiltaan. Arja Tuomainen kertoo, mitä hän on kuullut äidiltään Enni Tuomaiselta:
Oli aprillipäivä vuonna 1947 ja äiti oli Taistelukoululla töissä, kun joku mies tuli puuskuttaen kertomaan: ´Syväranta palaa!´. Äitini oli pelästynyt kovasti, koska vajaa kaksivuotias Maija ja noin vuoden ikäinen Risto olivat hoidossa Syvärannan rantasaunalla. Äitini oli juossut niin, että jalat eivät maahan osuneet reilun kilometrin matkalla!
Syvärannan palosta perheessä on kerrottu juttua, että kun isä-Peltola kuuli, että Syväranta palaa, hän ei asiaa ensiksi uskonut aprillipäivän takia, vaan oli tokaisut vain että "Antaa palaa!"
Kevät oli myöhäinen sinä vuonna, ja Tuusulanjärvellä oli 70 senttimetrin paksuinen jää. Avannon hakkaaminen kesti kauan, ja sinä aikana tuli oli saanut vallan rakennuksessa. Hälytys levisi ympäristökuntiin, ja paikalle tuli seitsemän palokuntaa moottoriruiskujen kanssa. Vettä suihkutettiin rakennuksen ylle niin, että sitä valui purona letkun vartta pitkin tielle päin. Ylivääpeli evp Toivo Lasonen oli keväällä 1947 ehtinyt toimia vasta muutaman vuoden Hyrylän varuskunnan palomestarina oman toimensa ohella. Varuskunnan palokalusto oli sodan jäljiltä huonossa kunnossa. Lasonen mukaan ”palokaluston vajassa oli kaikenlaista rojua”. Kalustoon kuului moottorilla toimiva ruisku, paljon heikkoja letkuja, muutama palokirves, lapioita ja ämpäreitä. Tulipaloiltana edessä oli monenmoisia muitakin haasteita:
Oltiin Mahlamäellä, kun autosta sammu valot. Kuski sanoi, ettei hän uskalla ajaa, kun ei näe tietä. Autossa oli hyvä taskulamppu. Minä menin istumaan etulokasuojalle ja näytin tien reunaa, niin sitä päästiin Syvärantaan. Tuli oli jo saanut vallan. Kiireesti jaoin miehet: 5 miestä moottoria viemään jäälle, 1 imuletkulle, 4 miestä ruiskulle ja loput miehistä selvittämään letkuja. Tulipa vaikea paikka saada ruisku jyrkän mäen alle ja toinen vaikeus saada avanto jäähän palokirveillä, kun jää oli yli 50-senttistä. Jäälle piti hakea kaksi miestä lisää, että saatiin vihdoin avanto ja letkut selvitetyksi ja ruisku käyntiin. Menin katsomaan miten suihkumiehet toimivat. Eihän sitä vettä tullut juuri enemmän kuin miehen kustessa. Juoksin jäälle ja lisäsin kaasua sen minkä luulin koneesta lähtevän, mutta eihän ne mätäntyneet letkut kestäneet vaan halkesivat, eikä vettä saatu palopaikalle ollenkaan. Sillä välin oli saapunut monenlaista sammuttajaa ja kalustoa ja kun avannot oli valmiit ja tuli tankkiautoja, joten veden saanti oli turvattu ja me siirryttiin muihin sammutustehtäviin ja siirtämään tavaroita suojaan. Paikalle alkoi kerääntyä kaikenlaista porukkaa ja asiantuntijaa: eräät tiesivät, että rakennuksen tornissa oli viinavarastot. Alkoi olla jo tornin ympärillä juttusakkia vastukseen saakka, mutta eipä siitä kukaan hyötynyt, kun se torni viimeksi romahti, oli kuumuus niin kova, että oli turhan porukan hajaannuttava.
Lasosen johtaman sammutusryhmän saadessa sammutus käyntiin, ei toiseen kerrokseen ollut enää menemistä tavaroita pelastamaan. Kuorma-autossa sammutusmiehille oli teroitettu mieleen, että mitään tavaroita ei saa ottaa omakseen. Oli myös komennettu, että arvokkaat tavarat tuli hakea turvaan ensiksi. Mutta kun oli vaikea tietää mikä oli arvokkainta, oli tavaroita ympäriinsä lumihangella. Nokkala oli mukana letkassa, jossa vesiämpäreitä kuljetettiin mieheltä toiselle kohti palavaa taloa.
Lähitalojen lapsille, jotka olivat seuranneet tulipaloa, oli Syvärannan pihassa myöhemmin erilaista saalistettavaa. Lottamuseossa toukokuussa 2015 vieraillut rouva kertoi, että paras löytö lähitalojen lapsille olivat saksalaiset karamellipussit. Pitempiaikaista iloa oli leikkikäyttöön otetuista hieman rikkoontuneista lotta-astioista.
Pirkko Peltola on myös kertonut, että osa Syvärannan huonekaluista päätyi pelastajien koteihin, ja että palon jälkeen järjestettiin myös irtaimiston huutokauppa. Näin kävi esimerkiksi 1920-luvulta peräisin olevalle nahkaiselle sohvakalustolle, joka huutokaupattiin vuonna 1947 muun irtaimiston joukossa. Kaluston osti pariskunta Vilho ja Kerttu Vakomaa. Vakomaat lahjoittivat kaluston eteenpäin Kerava-seuran Taidejaostolle vuonna 1976, josta se lahjoitettiin Syvärannan Lottamuseolle vuonna 2008.
Soittokeikalta Syvärannan paloa sammuttamaan
Aprillipäivänä 1947 Musiikinharrastaja ja viulisti Aimo Tamminen ja hänen seitsenjäseninen orkesterinsa oli tullut Hyrylän varuskunnasta Tuomalaan hevosen vetämällä reellä, sillä oli vielä talvinen sää. He olivat pitämässä viihdytysiltaa Päällystökoululla, joka oli silloin kallovammaisten sotasairaala, kun kesken kaiken tuli tieto läheisen kiinteistön tulipalosta.
Olimme kiivenneet toiseen kerrokseen ja aloittaneet siellä soiton, kun alhaalla huusi nainen: Syväranta palaa, eikä siellä ole kuin naisia talossa!
Kesken kaiken porukka lähti sammuttamaan Syvärannan paloa hevosen viedessä heidät täyttä laukkaa Syvärantaan. Sammutusvälineitä ei tietenkään ollut matkassa, vain soittovälineet. Tammisen päästyä palopaikalle liekit löivät kolmannen kerroksen ikkunoista. Orkesteri osallistui oitis irtaimiston pelastamiseen. Alakerta ehdittiin tyhjentää huonekaluista, ja jopa seinään kiinnitetty sähköhella irrottaa. Tamminen muistaa, kuinka sammutusvettä virtasi talolta järveen, ja sikareita ui virtaavassa sammutusvedessä kuin tukkeja uitossa. Palavasta talosta pelastettiin myös muun muassa Saimaa ja Työmies -tupakkaa, jota oli rakennuksessa runsaasti Työmaahuollolla varastoituna. Kiireessä kantajilta tippui tupakoita sylistä.
Meillähän olivat soittovälineet mukana siellä Syvärannassakin, ja tupakka oli arvokasta tavaraa sodan jälkeen. Ajattelimme voivamme ottaa sammutuksesta pientä palkkaa. Yksi meistä työnsi piipputupakkaa saksofoninsa piippuun. Minulla oli viulu, joten siinä en voinut viedä tupakkaa.
Talosta löytyi myös ”amerikkalaista piipputupakkaa”. Tupakan löytäjät innostuivat löydöstä niin, että hankkivat piiput, vaikka eivät olleet aiemmin edes polttaneet. Amerikan tupakka ei kuitenkaan tehnyt vaikutusta. Asia selkeni, kun joku englantia osaava luki paketin kyljestä: ”Kuivattuja pinaatin lehtiä”. Tupakat muistuttivat vielä aprillipäivän tapahtumista viikonkin päästä, kun Upseerikerholla soittokeikalla puhallinsoittimesta tupsahti sikarin lehtiä.
Mitä ottaisit mukaasi palavasta talosta?
Syvärannan palon suurimpiin ihmeisiin kuuluu täytekakku, joka löytyi ulkoa lumihangelta. Keskeytyneeseen muonituskokoukseen osallistunut Työmaahuollon hallituksen konttoripäällikkö Rea Norkamo on muistellut:
Virallisen kokouksen jälkeen piti juoda kahvit. Oli leivottu kakkukin. Jollakin ihmeellisellä tavalla kakku joutui hangelle talon läheisyyteen.
Aimo Tammisella on mysteeriin selitys. Vaikka sammutustöissä olevien miesten oli mahdollista pelastaa vain lähinnä alempien kerrosten irtaimistoa, Aimo Tamminen ehti myös yläkertaan, jossa oli kahvipöytä katettuna hienoine kermakakkuineen.
Sodan ja säännöstelyn vuoksi en ollut nähnyt moista herkkua vuosikausiin, joten kiireessä nappasin kouraani herkkua, solmin pöytäliinan helmat ja kannoin nyytin sisällä kakun, kakkulautaset ja kupit pihalle männyn juurelle.
Myöhemmin herätti keskustelua, miten kermakakku oli joutunut pihalle männyn juurelle. Sen vastauksen tiesi kertoa vain Aimo Tamminen. Sammutuksessa auttaneille armeijan pojille oli ollut lopuksi tarjoilua, ja kakkuakin he olivat saaneet.
Pikkutyttö pelastui Syvärannan palosta
Outi-Marja Säinö oli vastikään täyttänyt ensimmäisen vuotensa, kun hänen elämänsä joutui hiuskarvan varaan. Lapsi oli vaunuissaan päiväunilla Syvärannan yläkerrassa äidin pestessä pyykkiä Ruotsinmajalla. Anja Säinö, Outi-Marjan äiti, oli Syvärannassa kuntoutumassa, koska hänen jalkansa oli saanut rintamalla pahat palovammat. Anja Säinö oli kotoisin Karjalasta luovutetun Salmin Manssilasta, josta oli lähtenyt Sortavalan kansanopistoon. Hän oli kaksikymppinen, kun talvisota syttyi ja hän lähti muonituslotaksi rintamalle. Muonituslottana toimiessaan hänen jaloilleen oli kaatunut kiehuvaa vettä isosta padasta. Onnettomuuden jälkeen hän oli sairaalassa, mutta vielä sodan jälkeenkin jalat olivat huonossa kunnossa.
Kun tulipalo pääsi valloilleen, joku ennätti Outi-Marjan pelastaa, vaikka hän ei koskaan saanut tietää, kuka ansiokkaan teon teki. Tärkeintä oli, että ihmiselämiä ei palossa menetetty, mutta Anja Säinön kaikki tavarat paloivat – myös pikkuisen vaatteet sekä lapsuudenaikaiset valokuvat Salmista.
Syvärannassa ollessaan Anja tutustui Enni Tuomaiseen, joka hoiti Ruotsinmajaa. Heistä tuli elinikäiset ystävät. Tauno Tuomaisesta oli tullut Syvärannan talonmies, ja perhe asui rakennuksessa, joka on vieläkin pystyssä päärakennuksen vieressä. Outi-Marjalle tuli Tuomaisen lapsista kuin sisaruksia ja lapset leikkivät usein palaneen rakennuksen raunioilla.
Aina kun vierailimme Syvärannassa, otettiin valokuva Josefina-patsaan edessä. Tulipalossa paloi äidin valokuvia, mutta onneksi jotain sota-aikaisia lottakuvia säilyi. Ne olen luovuttanut Lottamuseolle. Äiti ei ehtinyt nähdä uudelleen rakennettua Syvärantaa, sillä hän siirtyi ajasta ikuisuuteen kolme vuotta ennen sen valmistumista.
Syvärannan tapahtumat ovat säilyneet Aimo Tammisen mielessä niin, että hän kävi seuraamassa uuden rakennuksen valmistumista. Hän on vienyt lapsensakin sinne ja kertonut tapahtumista.
Uusi rakennus ei ainakaan pala. Vaikka siinä on puupinnat, sisällä on sementtiä.