Lottamerkit
Lottamerkit ovat kiinnostava osa lottahistoriaa. Lottapuvussa ei saanut käyttää muita kuin Lotta Svärd -järjestön virallisia merkkejä. Joissakin poikkeustapauksissa puvussa sai pitää keskusjohtokunnan hyväksymiä merkkejä. Esimerkiksi Lotta Svärd -järjestöön kuuluneet koulutetut sairaanhoitajat saivat kantaa yhdistyksensä merkkiä lottapuvun puseron vasemman taskun laskoksessa tai sen sivulla. Ulkomaisten maanpuolustusjärjestöjen merkkejä sai myös käyttää lottapuvussa.
Lottamerkit voidaan jakaa jäsenmerkkeihin, vuosimerkkeihin, jaostomerkkeihin, koulutus-ja kurssimerkkeihin, harrastusmerkkeihin, kunniamerkkeihin, perinnemerkkeihin sekä kilpiin ja nauhoihin. Aikaisemmin lotta sai jaostomerkin suorittaessaan kurssin. Merkkiuudistuksen myötä jaostomerkit nimettiin kurssimerkeiksi ja jaostonauhasta tuli jaostoon kuulumisen merkki.
Erilaisia kursseja suorittanut lotta sai käyttää puvussaan vain yhtä koulutusmerkkiä kerrallaan. Hän käytti sen jaoston merkkiä, johon hän kuului tai jonka jaoston työtä hän satunnaisesti suoritti tai kuten esimerkiksi keräys- ja kansliajaostossa sitä merkkiä, missä jaostotehtävässä hän kulloinkin oli.
Jäsenmerkit
Lottaneula
Lotta Svärd järjestön symboli ja sen jäsenten yhteinen tunnus oli lottamerkki. Lotta Svärd keskusjohtokunta oli jo kesällä 1921 toiminut lottamerkin aikaansaamiseksi. Tuolloin taiteilija Akseli Gallen-Kallelaa pyydettiin suunnittelemaan merkki.
Gallen-Kallelan merkkiä ei kuitenkaan koskaan otettu käyttöön. Keskusjohtokunnan kokouksessa 30.9.1921 ilmoitettiin Suojeluskunnan Ylipäällikön vahvistaneen Eric Vasströmin suunnitteleman lottamerkin.
Lottamerkkiä mukailevat lottaneulat tilattiin kultaseppä Oskar Lindroosilta Helsingistä. Lottaneula no 1 luovutettiin järjestön puheenjohtajalle Helmi Arneberg-Pentille.
Neula kuului lottapukuun ja järjestö suositteli sen hankkimista. Lottaneulaa kannettiin lottapuvun kauluksessa ja siinä oli neulakiinnitys. Neulat valmistettiin hopeasta. Joulukuusta 1940 alkaen ne valmistettiin seosmetallista ja hopeoitiin. Lottaneulat oli numeroitu. Lottamuseon kokoelmissa olevien lottaneulojen suurin numero on 171 362.
Pikkulottaneula
Pikkulotilla oli oma neulansa, jota he kantoivat pikkulottapuvun kauluksessa. Tyttötyön- ja tyttöosastonjohtajiksi nimetyt lotat saivat kantaa pikkulottaneulaa lottapuvun vasemman taskun keskellä. Siirtyessään isoihin lottiin entinen pikkulotta sai kantaa merkkiä oikeassa rintataskussa laskoksen vasemmalla puolella.
Pikkulottamerkki vahvistettiin Lotta Svärd -järjestön vuosikokouksessa maaliskuussa 1932 nimellä ”Tyttöosaston jäsenmerkki”. Pikkulottaneula on heraldinen ruusu eli vaakunaruusu, joka on aiheena myös lottaneulassa hakaristin kulmiin sijoitettuna. Ruusun keskellä on emaloitu sininen ympyrä. Pikkulottaneula valmistettiin hopeasta ja vuoden 1940 joulukuusta alkaen hopeoidusta seosmetallista. Pikkulottaneulassa on pienoishakaneulakiinnitys.
Kannatusjäsenen merkki
Kannatusjäsenen neula on muuten samanlainen kuin lottaneula, mutta kooltaan pienempi.
Lottamuseon kokoelmissa olevien kannatusjäsenten merkkien suurin numero on 644. Lotta Svärd -järjestön toimiva jäsen saattoi siirtyä kannatusjäseneksi.
Vuosimerkit
10- ja 20-vuotismerkit
Lotta Svärd 10-vuotismerkki perustettiin keskusjohtokunnan kokouksessa elokuun lopussa 1929. Kymmenvuotismerkin saivat lunastaa 10 vuotta toimivina jäseninä olleet lotat. 20-vuotismerkki puolestaan perustettiin Lotta Svärd -järjestön vuosikokouksessa maaliskuussa 1939. Sen saivat lunastaa 20 vuotta toimivina jäseninä olleet lotat.
Merkki kiinnitettiin lottapuvun puseron vasemman taskun keskilaskokseen ylimmäksi. Vain yksi merkki oli käytössä kerrallaan. Mikäli lotalle oli myönnetty 20-vuotismerkki, se kuului laittaa lottapukuun 10-vuotismerkin tilalle.
Kyseessä on pienoislottaneula, jossa hakaristin keskellä on numero 10 tai 20. Molemmissa on pienoishakaneulakiinnitys ja takana numero. Lottamuseon kokoelmissa suurin 10-vuotismerkin myöntönumero on 49 099; suurin 20-vuotismerkin numero on 12 306.
Muonitusjaosto
Muonitusjaoston merkki oli ensimmäinen lottajärjestössä käyttöön otettu jaostomerkki. Se vahvistettiin lokakuussa 1921. Sitä luonnollisesti käyttivät muonituslotat.
Muonitusjaoston merkin kenttäkeittiö valmistettiin metallista vuoteen 1926 asti. Vuodesta 1928 merkki valmistettiin ompelemalla.
Ruskeasta kenttäkeittiöstä mustalla pohjalla tuli myöhemmin muonituskurssin käyneen lotan koulutusmerkki.
Lääkintäjaosto
Lottajärjestön toiminnan alussa lääkintälotat käyttivät Punaisen Ristin merkkiä, jonka mallista, koosta ja sijoituspaikasta käytiin Suomen Punaisen Ristin kanssa pitkän aikaa neuvotteluja.
Aluksi lääkintäjaoston lotat käyttivät Punaisen Ristin merkillä varustettua käsivarsinauhaa. Myöhemmin punaisen ristin kangasmerkki kiinnitettiin hihansuuhun.
Kyseisestä lääkintäjaoston merkistä luovuttiin vuonna 1926, sillä sen käyttö kiellettiin Punainen Risti -järjestön ulkopuolisilta. Lääkintälottien tunnuksen väriksi vakiintui sininen.
Varusjaosto
Musta mittanauha ja siniset sakset harmaalla pohjalla on varuslotan merkki.
Se toimi jaostomerkkinä ennen jaostonauhojen käyttöönottoa. Merkki vahvistettiin vuonna 1931.
Keräys- ja kansliajaosto
Lottajärjestön varhaisina vuosina keräys- ja kansliajaoston tehtävät eivät olleet niin tarkasti määriteltyjä kuin muiden jaostojen. Lottajärjestön omaksuessa uusia tehtäviä, ne liitettiin keräys- ja kansliajaoston alle. Tällaisia uusia toimintamuotoja olivat merilottien toiminta, ilmavalvonta- ja viestitoiminta.
Keräys- ja kansliajaoston työaloja edustavia jaostomerkkejä otettiin käyttöön 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa. Niitä saivat käyttää lotat, jotka olivat suorittaneet määrätyt keräys- ja kansliajaoston kurssit.
Kanslia ja viestilotan merkki vahvistettiin vuonna 1928. Merkissä on kuvattuna vihreä kuulotorvi ja mustepullo mustalla pohjalla. Merilotan merkki, eli ruskea vene sinisellä pohjalla hyväksyttiin vuonna 1930. Ilmavalvontamerkki, valkoharmaa lentokone sinisellä pohjalla, hyväksyttiin vuonna 1934.
Jaostonauhat
Kankaiset kurssimerkit toimivat lottajärjestön jaostomerkkeinä vuoteen 1937 asti, minkä jälkeen jaostoa osoittamaan vakiintui vasemman hihan kalvosimen yläreunaan kiinnitetty värillinen nauha. Kangasmerkkejä käytettiin lottapuvuissa edelleen koulutusmerkkeinä.
Muonitusjaoston nauha on väriltään ruskea. Toimisto- ja viestijaostoa osoittaa violetti nauha, joka otettiin käyttöön vuoden 1941 sääntöuudistuksessa. Varusjaoston nauha on väriltään harmaa ja siinä on siniset reunat. Lääkintäjaoston nauha on kokonaan sininen. Keräys- ja kansliajaoston (vuoden 1941 sääntöuudistuksen jälkeen keräys- ja huoltojaosto) nauha on väriltään vihreä.
Koulutusmerkit
Artjärven kurssimerkki
Artjärvellä järjestettiin kesäkuussa 1922 kurssi lotille. Ensimmäinen Lotta Svärd -järjestön kurssimerkki olikin keskusjohtokunnan Artjärven kurssimerkki.
Kurssille saapui 220 osanottajaa eri lottapiireistä. Kurssin suorittaneiden merkkinä oli sinisestä kankaasta valmistettu kolmio, jonka keskellä oli hopeinen heraldinen ruusu.
Artjärven kurssimerkkiä pidettiin lottapuvun yläosan vasemman hihankauluksen yläreunassa.
Lotta Svärd -yleiskurssimerkki
Yleiskurssimerkki vahvistettiin keskusjohtokunnan kokouksessa syyskuussa 1923.
Alkujaan merkin haltija oli suorittanut Tuusulan päällystöopistolla järjestetyn keskusjohtokunnan kurssin. Myöhemmin merkistä tuli piirikurssimerkki, jonka sai jokainen lotta käytyään keskusjohtokunnan ohjelman mukaisen peruskurssin. Sittemmin merkistä tuli Lotta Svärd -iltakurssin suorittaneen lotan merkki. Myöhemmin sitä alettiin kutsua yleiskurssin suorittaneen lotan merkiksi.
Merkit on numeroitu. Lottamuseon kokoelmissa olevien yleiskurssimerkkien suurin numero on 79 550. Kurssimerkki ommeltiin lottapukuun yläosan vasemman taskun laskoksen keskelle.
Lääkintä
6 kuukautta
Sininen risti harmaalla pohjalla on puolen vuoden mittaisen sairaanhoitopulaiskurssin suorittaneen lääkintätoimenlotan koulutusmerkki. Lääkintätoimenlotan merkki vahvistettiin vuonna 1928. Merkistä on olemassa myös tähdenmuotoinen metallinen versio, joka on väriltään valkoinen, ja jonka keskellä on sinisestä emalista valmistettu risti.
Lottamuseon kokoelmissa olevien sairaanhoitoapulaiskurssimerkkien suurin numero on 718. Merkki kiinnitettiin lottapuvun yläosan vasemman taskun laskoksen keskelle.
2 viikkoa
Sininen tähti harmaalla pohjalla on kahden viikon lääkintäkurssin käyneen lääkintälotan koulutusmerkki. Lääkintälotan merkki vahvistettiin vuonna 1936.
Eläinlääkintä
Eläinlääkinnän symboli oli punainen tähti. Koulutusmerkistä on olemassa kaksi versiota.
Tähdenmuotoinen metallinen merkki on väriltään valkoinen ja sen keskellä on punainen emaloitu tähti. Punareunaisen harmaan kangasmerkin punainen tähti on reunustettu sinisellä.
Lottamuseon kokoelmissa olevien eläinlääkintäkurssimerkkien suurin numero on 118. Merkki kiinnitettiin lottapuvun puseron vasemman taskun laskoksen keskelle.
Kanttiini
Kanttiinilottakurssin suorittaneen lotan kankainen koulutusmerkki muistuttaa väritykseltään muonituslotan merkkiä.
Kanttiinilotan merkki on myös väriltään musta ja sen keskellä on keltaruskea kahvipannu.
Lottaneuvoja
Tähdenmuotoinen metallinen merkki on väriltään valkoinen ja sillä on sininen reunus.
Merkki kiinnitettiin lottapuvun yläosan vasemman taskun laskoksen keskelle.
Lottaneuvoja nimikkeestä luovuttiin vuonna 1943. Sen korvasi nimike lotta-opettaja.
Keräys- ja kanslia
Vuonna 1938 lottajärjestö uudisti keräys ja kansliajaoston kurssiohjelmia. Koulutus tapahtui kolmella linjalla: kanslia-, viestitys- ja ilmavalvonta.
Koulutusta tarjottiin sekä tutuille että uusille toimialoille. Toimisto-, viesti- ja ilmavalvontakurssit täydentyivät radiosähköttäjäkoulutuksella, jonka merkin suunnittelu alkoi vuonna 1937.
Uudet koulutusmerkit sisälsivät yläosassa kirjaimet KK, jotka viittaavat keräys- ja kansliajaostoon.
Ei ole täyttä varmuutta, olivatko säälottien erikoismerkit mallikappaleita, koevedoksia, virallisia merkkejä vai peräti uudistuotantoa. Vaikka myös ne sisältävät kirjainyhdistelmän KK, esimerkiksi meteorologilottien koulutus alkoi vasta vuonna 1941, jolloin keräys- ja kansliajaosto oli jo poistunut.
Johtaja
Tyttötyö
Heraldinen ruusu on tyttötyönjohtajakurssin suorittaneiden ohjaajien erikoismerkki. Merkki vahvistettiin vuonna 1931.
Voimistelu
Harmaa voimistelija sinisellä pohjalla on voimistelunjohtajakurssin suorittaneen ohjaajan erikoismerkki. Merkki vahvistettiin vuonna 1934.
Toimisto ja viesti
Vuonna 1940 lottajärjestö uudelleenorganisoi jaostojen toimintaa. Keräys- ja kansliajaosto, jonka alla oli laaja kirjo erilaisia toimintamuotoja, jaettiin kahteen selkeänpään osaan: keräys- ja huoltojaostoon ja toimisto- ja viestijaostoon. Samalla järjestettiin uutta koulutusta sekä suunniteltiin ja otettiin käyttöön uusia merkkejä.
Uusia koulutusmuotoja olivat sääpalvelu, lennätin ja kaukokirjoitus sekä säähavainto.
Radistilotta
Vuonna 1940 hyväksyttiin radistikurssin merkiksi tähdenmuotoinen metallinen merkki. Merkki on väriltään valkoinen ja siinä on keskellä kullanvärinen salama. Myös reunus on kullanvärinen.
Lottamuseon kokoelmissa olevien radistikurssimerkkien suurin numero on 908. Merkki kiinnitettiin lottapuvun yläosan vasemman taskun laskoksen keskelle.
Keräys- ja huolto
Keräys ja huoltojaostoon kuuluvien huoltolottien koulutusmerkkinä oli juureva viisilatvainen puu mustalla pohjalla, ja kaksi kultaista omenaa.
Merkki hyväksyttiin keskusjohtokunnassa vuonna 1943.
Kertaus
Kertauskoulutus sai alkunsa lottajärjestön tarpeesta kehittää ja ylläpitää jo hankittua osaamista.
Kertausmerkeistä päätettiin vuonna 1932. Ne mukailivat koulutushaarojen merkkien muotoa ja ilmettä. Kertausmerkit kiinnitettiin varsinaisen koulutusmerkin alle niin, että vain kertausmerkin värillinen reunus jäi näkyviin. Näin koulutusmerkki sai kertauskoulutuksen myötä lisäreunuksen.
Muonitus- ja kanttiinilottien kertauskoulutusmerkin reunus oli keltainen, varuslottien sininen, lääkintälottien harmaa, eläinlääkinnän punainen, kaasusuojelun vihreä, viestilottien musta ja ilmavalvonnan sininen.
Harrastemerkit
Lottien voimistelupuvun merkki
Voimistelulla oli merkittävä osa lottien urheilutoiminnassa. Lottavoimistelijoiden puku vahvistettiin vuonna 1934. Harmaasta trikookankaasta valmistetun voimistelupuvun puseron rintaan kiinnitettiin neliön muotoinen sinisestä hakarististä ja neljästä harmaasta heraldisesta ruususta muodostuva kankainen lottamerkki. Merkki voitiin tilata lottapiirin välityksellä keskusjohtokunnasta joko valmiina tai itse ommeltavana piirroksena siihen kuuluvine lankoineen.
Hiihto- ja kävelymerkki
Hiihto- ja kävelymerkki hyväksyttiin Lotta Svärd -järjestön vuoden 1924 vuosikokouksessa. Merkkiä oli kolme tasoa; kultainen, hopeinen ja pronssinen. Alempi hiihto- ja kävelymerkki vaihdettiin korkeampaan. Merkin keskellä on ympyrä, jossa on kirjaimet L ja S. Sitä reunustaa viisi kuusenhavua. Merkin on suunnitellut arkkitehti ja taiteilija Matti Björklund ja sen on valmistanut Suomen Kultaseppä Oy Turussa. Merkissä on neulakiinnitys. Hiihto- ja kävelymerkki kiinnitettiin lottapuvun puseron vasemman taskun laskokseen alimmaksi. Merkit on numeroitu.
Kultainen hiihto- ja kävelymerkki valmistettiin kullasta tai kullatusta hopeasta. Lottamuseon kokoelmissa suurin kultaisen hiihto- ja kävelymerkin numero on 13 173. Kultaiseen hiihto- ja kävelymerkkiin voitiin lisäksi liittää kultaisia käpyjä, kun merkin kantaja oli suorittanut uudestaan I luokan vaatimukset. Kertauskäpy vahvistettiin käyttöön vuonna 1930. Kävyt valmistettiin kullasta. Enimmillään kertauskäpyjä oli kultaisessa hiihto- ja kävelymerkissä seitsemän. Lottamuseon kokoelmissa suurin hopeisen hiihto- ja kävelymerkin numero on 19 786 ja pronssisen 44 080.
Hiihdon- ja kävelyn kuntoisuusmerkki
Merkki perustettiin keskusjohtokunnan kokouksessa vuonna 1943. Sitä voi kutsua myös hiihdon ja kävelyn jatkosuoritusmerkiksi.
Merkki on kilven muotoinen. Sen sivuissa on kasviaiheet. Merkin keskiosa on sinistä emalia ja sen keskellä on roomalainen numero (I-III) suorituksen laadusta riippuen. I luokan merkki on kullattu, II luokan merkki hopeoitu ja III luokan merkki on pronssinen. Siinä on neulakiinnitys. Merkit on numeroitu.
Vain III luokan merkkiä ehdittiin jakaa jonkin verran lotille. Lottamuseon kokoelmissa suurin III luokan hiihto- ja kävelymerkin numero on 2 493. Lotta Svärd piireille lähetettiin mallikappaleet myös II luokan merkistä. Lottamuseon kokoelmiin kuuluu ainutlaatuinen Fanni Luukkoselle annettu I luokan hiihto- ja kävelymerkki. Merkin numero on 1.
Tyttöjen hiihto- ja kävelymerkki
Pikkulottien (vuodesta 1943 lottatyttöjen) urheiluharrastuksen lisäämiseksi heille perustettiin oma hiihto- ja kävelymerkki vuonna 1942.
Urheilumerkkiä on kaksi tasoa; hopeinen ja pronssinen. Merkki on kuusikulmainen ja sen keskellä on tyylitelty L ja S kirjain. Merkin reunoissa on havunoksakuvio. Pikkulottien hiihto- ja kävelymerkkien käyttöönotto viivästyi sodanajan poikkeusoloissa. Lokakuussa 1943 Lotta Svärd piirijohtokunnat saivat keskusjohtokunnalta viestin, että lottatyttöjen hopeiset hiihdon suoritusmerkit olivat valmiita.
Hopeisessa merkissä on hakaneulakiinnitys. Pronssisen merkin ylä- ja alakulmassa on kiinnitysreiät, joiden avulla merkki voitiin ommella pikkulottapukuun.
Tyttöosaston kuntoisuusmerkki
Lottatyttöjen harrastuneisuuden aktivoimiseksi perustettiin vuonna 1943 kolmiluokkainen kuntoisuusmerkkijärjestelmä. Tyttöjen I luokan kuntoisuusmerkki on kullattua kuparia ja II luokan merkki on hopeoitu. Lottatyttöjen III luokan kuntoisuusmerkki on pronssinen.
Merkki on muodoltaan pyöreä ja siinä on keskellä heraldinen ruusu. Kukan keskellä on pieni siniseksi emaloitu piste. Ruusua ympäröi ympyräkuvio, jota reunustaa lehvänauha. Kuntoisuusmerkissä on neulakiinnitys. tyttöjen kuntoisuusmerkkiä pidettiin vasemman rintataskun laskoksessa hiihto- ja kävelymerkin yläpuolella. Sodanaikaisissa poikkeusoloissa tyttöjen kuntoisuusmerkkijärjestelmää ei saatu kunnolla käyttöön ennen lottajärjestön lakkautusta (23.11.1944). Tästä johtuen vain III luokan merkkiä ehdittiin jakaa jonkin verran lottapiireihin.
Tieto- eli kirjeopiskelumerkki
Lottien tietomerkkijärjestelmää kehitettiin yhdessä lottien kirjekurssitoiminnan kanssa.
Merkkejä oli kolmea tasoa; kultainen, hopeinen ja pronssinen. Merkit muodostuvat L ja S kirjaimesta sekä sulkakynästä. Korkeimman luokan kultaisessa merkissä kirjaimet on emaloitu valkoisiksi ja merkin alaosassa on kaksi lehvää. Toisen luokan merkki on hopeinen ja siinä olevat kirjaimet on emaloitu valkoisiksi. Alimman luokan merkki on kokonaan pronssinen.
Tohtori Katri Laine piti esitelmän järjestelmästä maaliskuussa 1943: neljä ensimmäistä kurssia suorittanut lotta sai pronssisen tietomerkin; 1-8 kurssit suorittanut lotta sai hopeisen tietomerkin; Kultaisen tietomerkin sai sellainen lotta, joka suoritti kaikki 14 kurssia.
Ei ole kuitenkaan tiedossa, ehdittiinkö tietomerkkejä jakaa lotille.
Kilvet ja nauhat
Käsivarsikilpi
Lotta Svärd -järjestön käsivarsikilvet vahvistettiin keskusjohtokunnan kokouksessa 12.2.1921. Vaakunan muotoisen kilven läpi kulkee 45 asteen kulmassa suojeluskuntapiirin värinen 2 cm leveä raita, jossa kumpikin väri on 1 cm levyinen. Raidan keskellä on 4 cm korkea suojeluskunnan S-kirjain. Kilven pohjaväri on valkoinen.
Kilpiä oli useamman kokoisia ja tyyppisiä riippuen lotan asemasta järjestössä: nyrkkisääntönä voidaan todeta, että jos kilpi on tavallista isompi, jos siinä on koho-ommeltu S ja hopealankaa, se on kuulunut johtavassa asemassa olevalle lotalle.
Käsivarsikilpeä lotta sai käyttää kaikessa lottatoiminnassa, mutta vain ulkovaatteen kanssa. Käsivarsikilvestä on käytetty myös termiä hihakilpi.
Käsivarsinauha
Käsivarsinauha oli varhaisten lottien ensimmäinen yhteinen tunnus. Sitä kannettiin vasemmassa hihassa kyynärpään yläpuolella. Varhaisten nauhojen tyyli oli vaihteleva.
Vuonna 1919 käsivarsinauhasta annettiin määräykset: sen tuli olla valkoinen, 8 cm leveä nauha, jossa oli keskellä vinottain kaksivärinen raita ja hopeanharmaa S-kirjain. Yläosaan kirjoitettiin ”Lotta-Svärd” ja alaosaan suojeluskunnan nimi. Alkuperäisissä malleissa vinoraita ei kattanut koko nauhan leveyttä, vaan keskelle lisättiin ympyrä, joka kehysti raidan ja S-kirjaimen. Vuonna 1921 annettiin tarkemmat ohjeet: raidan tuli kulkea 45 asteen kulmassa koko nauhan leveydeltä, sen kumpikin väri oli 0,5 cm leveä, ja tekstit kirjattiin 0,5 cm korkuisilla mustilla kirjaimilla.
Käsivarsinauhalla ilmaistiin asema järjestössä. Nauhoja oli 7 erilaista ja lisäksi kunniajäsenen nauha. Käsivarsinauhat tehtiin yleensä itse, joten kankaissa, käsityön jäljessä, mitoissa ja kiinnitystavoissa on eroja. Vuosina 1939-44 joissakin osastoissa teetettiin nauhoja, joihin yhdistyksen nimi painettiin valmiiksi. Siirtolotat saivat käyttää entisen paikallisosastonsa käsivarsinauhaa, johon merkittiin myös uuden paikallisosaston nimi.
Kunniamerkit
Ansioristi ja -mitali
Lotta Svärd yhdistykselle vahvistettiin oma ansiomerkki vuoden 1939 vuosikokouksessa. Ansiomerkkejä ei ehditty valmistaa ja jakaa eikä niiden sääntöjä vahvistaa ennen kuin ylimääräiset harjoitukset (YH) ja talvisodan syttyminen sitoivat lottajärjestön voimavarat. Merkkijärjestelmää ryhdyttiin kehittämään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuoden 1941 alussa.
Keskusjohtokunnan kokouksessa helmikuussa 1941 hyväksyttiin vapaaherra B. von Knorringin laatima luonnos ansiorististä ja -mitalista. Ansioristit valmisti Oy Tillander Ab ja sen sisaryritys Oy Kunniamerkkitehdas Ab Helsingistä.
Ensimmäiset ansioristit jaettiin Lotta Svärd -järjestön 20-vuotisjuhlassa maaliskuussa 1941. Ansiomerkkijärjestelmä vahvistettiin virallisesti kesällä 1941. Lotta Svärd -järjestön ansioristillä palkittiin vuosina 1941-1944 noin 400 lottaa tai järjestön työtä tukenutta ulkomaan kansalaista.
Lottamitalilla palkittiin noin 2 600 lottaa. Kunniamitalit kiinnitettiin lottapuvun puseron vasemman taskun yläpuolelle. Arkipuvussa pidettiin kunniamerkkien nauhoja, juhlapuvussa mitaleja.
Vuonna 2021 Tasavallan presidentti myönsi 62 lotalle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin.
Perinnemerkit
Lottamuistomitali
Lottamuistomitalia jaetaan Lotta Svärd -järjestössä toimineille entisille lotille ja pikkulotille. Mitali voidaan myöntää asianomaisen omasta hakemuksesta tai muun tahon esityksestä. Se voidaan myöntää myös edesmenneelle lotalle tai pikkulotalle jälkikäteen. Muistomitalin säännöt on 13.9.1993 vahvistanut valtakunnallinen lottamuistomitalitoimikunta. Mitalin myöntää valtakunnallisen lottamuistomitalitoimikunnan valtuuttamana Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö.
Kirjallisuutta
Mattila, Jukka. I. 2021. Lottapukujen historia. Helsinki: Minerva Kustannus Oy.
Kaipainen, Lassi: Vapaa Suomi. Suojeluskunta- ja lottamerkit kertovat. Kustannusosakeyhtiö Ajatus. Saarijärvi 1995.
Lotta-Svärd yhdistyksen säännöt sekä ohjeet sääntöjen sovelluttamista ja täydentämistä varten. Ohjeita sääntöjen sovelluttamista ja täydentämistä varten. Helsinki 1928. F. Tilgmann O.Y. Kirjapaino.
Lotta-Svärd yhdistyksen säännöt sekä ohjeet sääntöjen sovelluttamista ja täydentämistä varten. Ohjeet sääntöjen sovelluttamista ja täydentämistä varten. Helsinki 1933.
Lotta-Svärd yhdistyksen säännöt sekä ohjeet sääntöjen sovelluttamista ja täydentämistä varten. Ohjeet sääntöjen sovelluttamista ja täydentämistä varten. Helsinki 1939.
Lotta-Svärd yhdistyksen säännöt sekä ohjeet sääntöjen sovelluttamista ja täydentämistä varten. Ohjeet sääntöjen sovelluttamista ja täydentämistä varten. Helsinki 1940.
Lotta Svärd järjestön säännöt sekä ohjeet sääntöjen sovelluttamista ja täydentämistä varten. Ohjeet sääntöjen soveltamista ja täydentämistä varten. Helsinki 1942.
Lukkarinen, Vilho: Suomen lotat. Lotta Svärd –järjestön historia. WSOY. Porvoo 1981.