Shrapnellinreikiä se on täynnä – lottapuku ennen ja nyt
Mikään ei ehkä ole ikonisempi lottien tunnus kuin lottapuku. Lottapukuna tunnetun puvun malli hyväksyttiin vuonna 1922 ja se pysyi pienin muutoksin voimassa vuodesta 1925 koko järjestön toiminta-ajan. Mutta tiedätkö mitä kaikkea lottapukuun liittyykään?
Varhaisia lottien asuja
Ennen lottapuvun yhtenäistämistä suojeluskuntia avustaneet naiset käyttivät omia arkivaatteitaan. Asuihin haettiin yhdenmukaisuutta käsivarsinauhoilla, suojeluskuntamallisilla lippalakeilla, valkoisilla esiliinoilla ja huivipäähineillä. Paikkakunnittain ja piireittäin otettiin käyttöön omia lotta-asuja.
Lotta Svärd -järjestön vuosikokous maaliskuussa 1922 hyväksyi lotille ensimmäisen yhtenäisen lottapukumallin. Kaksiosainen sarkapuku muistutti suojeluskunnan sarkapukua. Harmaaseen asuun kuului puolipitkä takki, väljä hame, pitkähihainen pusero ja suojeluskuntalakin mallinen lakki kokardeineen. Jalkineiksi kävivät saappaat, pieksut ja nyörikengät. Vyö oli kangas- tai nahkavyö.
Sarkapuku sopi työskentelyyn ulkona talvipakkasella. Se oli kuitenkin raskas, kesällä kuuma ja sisätöissä kankea. Sarkapuvun rinnalle hyväksyttiin jo 1922 kevyempi sisäpuku, jota kutsuttiin pumpuli- tai lysteripuvuksi.
Paperinuken asut
Taiteilija Eric Vasström piirsi vuonna 1922 lottapaperinukelle kolme erilaista lottapukua.
Lotan yllä on kapea puuvillapuku ja sen pystykauluksessa lottaneula. Toisessa lottapuvussa käsivarsinauha, alas laskeutuvat kaulukset ja leveä helma. Sarkapuvun hihassa on käsivarsikilpi. Kaikkiin pukuihin sopii sama lottalakki. Valkoinen esiliina ja huivi ovat tarjoiluasuna. Päällysvaatteet ovat lotan omia.
Ikoninen lottapuku
Pumpulipuvun mallissa oli aluksi vaihtelua, mutta se toimi lähtökohtana vuosina 1925–1926 viimeistellylle ja siitä lähtien käytössä olleelle lottapukumallille, jonka käytöstä annettiin Lotta Svärd -järjestön säännöissä tarkat ohjeet. Puvun tuli olla harmaata puuvilla- tai villakangasta, ja siihen kuuluivat valkoiset reikäompelin koristellut irtokaulukset ja hihansuut, sekä kangasvyö. Kaulus suljettiin lottaneulalla. Vasempaan ranteeseen kiinnitettiin kankainen kurssimerkki ja jaostonauha ja rintataskuun valkoinen kurssitähti.
Lottapuvun helman pituus tuli olla tarkalleen 25 cm maasta. Sukat olivat mustat tai harmaat, ja jalkineina käytettiin matalia mustia kenkiä.
Valkoinen esiliina ja huivi kuuluivat muonitus- ja lääkintälottien pukuun, mutta kenttäolosuhteissa käytettiin harmaita suojavarusteita. Puuvillapuvussa oli olkanapit, jotka mahdollistivat hihojen käärimisen ja kiinnittämisen ylös tiskatessa tai muussa työssä.
Pikkulotat käyttivät samanmallista puuvillapukua kuin aikuiset lotat, mutta helman pituus ei ollut yhtä tarkasti määrätty. Tytöt kiinnittivät pukuunsa pikkulottaneulan ja päähineenä baskeria tai lottalakkia ilman kokardia.
Villakangas juhlapukuna
Lottien juhlatilaisuuksia varten oli olemassa villakankainen juhlapuku, joka mahdollisuuksien mukaan hankittiin puuvillaisen lottapuvun ja varapuvun jälkeen juhlapuvuksi. Villapuvussa hameosan tasku oli juhlapuvussa sisään istutettu. Puvun kanssa käytettiin käsivarsinauhaa ja valkoisia käsineitä sekä lottalakkia. Päähineenä käytettiin suojeluskuntamallista lippalakkia, johon kiinnitettiin vastaavan suojeluskunnan rivimiehen kokardi. Käsineet olivat päällystakin väriset, harmaat tai ruskeat. Valkoiset käsineet kuuluivat aina ulkojuhlapukuun. Trikoohansikkaissa saattoi olla tikatut koristeviivat kämmenselässä ja pukemista helpottavat halkio ja napitus ranteessa. Pukuun yhdistettiin mustat sukat ja kengät
Edustus- ja juhlatilaisuuksissa myös pikkulotat saivat käyttää Lotta Svärd -yhdistyksen käsivarsinauhaa.
Lottapuvun valmistus
Kaikkiin lottien asuihin oli järjestön vahvistamat ohjeet ja kaavat. Kaavoja oli neljää kokoa, ja niitä sai tilata keskusjohtokunnan kansliasta. Lottapukukangasta myivät useat kotimaiset kutomot. Sota-ajan pukuihin käytettiin puuvillan sijasta myös selluloosasta valmistettua sillaa.
Lottapuku valmistettiin itse ohjeiden mukaan itse kotona, valmistettiin lottien ompeluilloissa tai se teetettiin ompelijalta. Jatkosodan aikana pukuja valmistettiin myös tehtaissa.
Lottapuku ei ollut ilmainen kantajalleen. Lysteripuuvillakankaan hinta oli vuonna 1933 nykyrahassa 12 euroa metriltä. Lotta Svärd -lehden 13/1937 laskelmien mukaan lotan puuvillapuvun hinnaksi tuli noin 100 markkaa (38 euroa) plus kaulukset 10 mk (4 euroa) ja lottaneula 30 mk (11,50 euroa). Villapuku oli kalliimpi: villakangas maksoi 63 markkaa (24 euroa) metriltä. Kustannussyistä olikin tavallista, että lotalla oli kerrallaan vain yksi lottapuku.
Niitäkin sitten tehtiin vähän erilaisista kankaista. Ei erivärisistä mutta eri kuosisista, ja tuota, nehän olivat semmosta puuvillaa, puuvillaa kuitenkin vielä, että ne ei ollu sillaa…
Lottapuvun käyttö rauhan aikana
Lottapukuun sai pukeutua ensimmäisen kerran lottalupausta annettaessa. Tapahtuma oli juhlallinen.
Joka vuosi saa kyläkunnassa joku uusi säädetyn ikärajan sivuuttanut neitonen harmaan pukunsa pienempien katsellessa tuota onnellista kateudella
Sääntöjen mukaan lottapukua käytettiin aina ”lottana esiintyessä” ja ”sivistyneen ihmisen hillityin käytöksin, vaatimattomasti ja huomiota herättämättä”. Jokainen lottapukuinen lotta edusti aina koko järjestöä, eikä siten saanut myöskään tupakoida, tarjoilla tai nauttia alkoholijuomia.
Yhtenäiseen järjestöpukuun siirryttiin kuitenkin lottaosastoissa eri puolella Suomea eri aikaan ja vaiheittain. Erityistä univormua ei pidetty aluksi välttämättömänä ja puvusta löydettiin huonoja puolia: puuvillakangas oli kylmä talvella, kaulus tiukka ja helma 1920-luvun muotiin nähden pitkä. Väriäkään ei pidetty aina erityisen kauniina:
On ollut jäseniä, jotka eivät ole pitäneet lottapukua ollenkaan hauskannäköisenä. Mielipiteissä on tullut käänne, nyt lottapukua pidetään arvossa
Lottapuvun käytön yleistymiseen vaikutti lottajärjestön jäsenmäärän ja merkityksen kasvu. Puku alkoi merkitä yhteistä identiteettiä eri paikkakuntien ja kieliryhmien toimijoiden välillä. Yhtenäinen järjestöpuku lisäsi myös tasa-arvon ja sisaruuden kokemusta lottien kesken:
Puku oli symboli siitä, että kuuluin siihen joukkoon joka palveli isänmaataan niin rauhan kuin sodan töissä.
1930 luvulle tultaessa lottapukuun alettiin suhtautua ylpeydellä: Det kändes som heder att bära dräkten, muisteli Vöyrin osaston lotta. Harmaan nähtiin sopivan suomalaiseen luonteeseen, maisemaan ja työvaatteen väriksi. Puvun malli teki asiallisen vaikutuksen: erityisesti suuret helmataskut saivat kiitosta.
Lottapuvun käyttö sotavuosina
Sotavuosina lottapuvuista ja muista lottavarusteista tuli pula säännöstelyn ja kasvavan kysynnän vuoksi. Lottapuvun käyttö ei ollut yhtä säännönmukaista kuin rauhan aikana. Kotirintamalottia kannustettiin luovuttamaan lottapukunsa komennuslotille, jotka olisivat tarvinneet kaksi pukua. Usein lotalla oli silti vain yksi puku, ja sekin kului kenttäoloissa. Siviilivaatteita otettiin käyttöön myös siksi, että lottapuku oli arkisena työasuna hankala.
… lottapuku päällä me nukuttiin, asuttiin ja elettiin.
Lottapukuhan on hieno puku ja se käy paraateissa, mutta määräysten mukaan sen piti olla kakskytviis senttiä maasta ja oli kangaspula ja se ei ollut tarpeeksi leveä, kun käveli ja villasukat oli alla, se kietoutui jalkoihin. Se sito naisen. Se oli mahdoton kävellä, jollei nostanut helmasta. Sitten jokailtainen pesu sen ajan pesuvehkeillä. Valkoiset kaulukset piti olla puhtaana. Jos me suinkin voitiin, oltiin omissa vaatteissa, siksi että säästettiin saippuaa.
Kenttälotat toivoivat lyhyempää työpukua, jossa olisi avarampi kaulus ja lyhyet hihat, ja ehdottivat mekon muuttamista puseroksi ja hameeksi. Housujakin toivottiin. Pukeutumissääntöihin tuli pieniä myönnytyksiä. Jos lottapuku oli pesussa tai korjattavana, siviilipukua sai käyttää. Kesällä raskaissa ja kuumissa töissä kauluksen sai avata toiseksi ylimpään nappiin, hihat kääriä kyynärpäähän ja olla puolisukissa tai ilman sukkia. Valkoiset kaulukset ja hihansuut sai jättää työssä pois ja pukua lyhentää kangaspulan takia 5 cm.
Lottapukujen käyttö lottajärjestön lakkautuksen jälkeen
Lottajärjestö lakkautettiin 23.11.1944. Järjestön antamien ohjeiden mukaan lottapukua sai käyttää 15.12. 1944 saakka. Komennukselta palaavien lottien tuli ilmoittautua kotialueensa sotilaspiirissä ja jättää sinne lottavarusteensa. Jos paluumatkalle ei ollut muuta pukua kuin lottapuku, tuli puvusta poistaa lottamerkit.
Moni käytti lottavaatteensa loppuun hieman muokattuina arki- tai juhlavaatteina. Osa ajatteli, että lottapuku piti hävittää:
Toiset ottivat sellaista mitä säilyttivät, toiset ei. Ei ollut kirjoissa, jokainen sai päättää mitä puvullaan teki. Minun pukuni poltettiin.
Mut minä en hävittänä lottapukua, kun monet ihmiset hävitti ne kaikki lottavaatteet. Mulla on vieläkin lottaneula ja lottapuku. Ei se sovi mun päälle, mut se on muistona kuitenkin.
Minulla oli uudet lottapuvut hyvästä kankaasta, ja niitä pidin navettatakkeina 1960-luvulle saakka. Kesälakki roikkui naulassa 60 vuotta. Muutama vuosi sitten pesin sen eivätkä ompeleet ole vieläkään ratkenneet. Toivon, että tämä lottalakki, matkatoverini, saattelisi minua arkun kannella matkalle viimeiseen lepoon.
Lottapuvun käyttö juhla- ja perinnepukuna
Alkuperäisiä lottapukuja otettiin käyttöön juhla- ja näyttelypuvuiksi 1990-luvulla. Samalla kasvoi kiinnostus uusien lottapukujen valmistamiseen. Suomen Lottaperinneliitto ja Suomen Naisten Huoltosäätiö antoivat tuolloin ohjeen, jonka mukaan lottapukua sai käyttää vain henkilö, joka oli ollut jäsenenä Lotta Svärd -järjestössä. Juhlatilaisuuksissa sai käyttää sekä villa- että puuvillapukua. Myös alkuperäisten ohjeiden mukaan valmistettu uusi lottapuku sallittiin.
Henkilö, joka ei ole ollut jäsenenä järjestössä, saa käyttää pukua esitellessään Lotta Svärd -järjestöä ja sen toimintaa tai ollessaan osallisena tapahtumassa tai näytelmässä, jonka rooli vaati lottapukuun pukeutumista. Roolin on oltava hyvän maun mukainen ja puku oli riisuttava heti esityksen jälkeen. Ohjeet lottapuvusta pätevät edelleen: valkoinen kaulus ja hihansuut, helma 25 cm lattiasta, mustat tai harmaat sukat matalakantaisten mustien kenkien kanssa, juhlapukuna myös lottalakki ja valkoiset käsineet.
Lottaperinneliiton merkki
Vuodesta 2020 lähtien Lotta Svärd Säätiö ja Suomen Lottaperinneliitto ovat suositelleet, etteivät lottajärjestöön kuulumattomat käyttäisi lottapuvussa lottaneulaa, vaan sulkisivat puvun kauluksen napilla ja käyttäisivät Lottaperinneliiton merkkiä puvun vasemman taskun laskoksessa. Näin perinnepuvun ero alkuperäiseen pukuun ja sen kantajiin tulisi selvemmin esiin.
Lottapuku museoesineenä
Lottamuseon kokoelmissa on lukuisia alkuperäisiä lottapukuja, pikkulottapukuja sekä muutamia uusiksi vaatteiksi muokattuja lottapukuja ja 1990-luvulla valmistettuja uusia lottapukuja.
Lottamuseossa tehtiin vuonna 2015 esinekokoelman inventointi ja arvoluokitus. Ensimmäisenä arvioitiin yksitellen kaikki esinekokoelman toistasataa lottapukua. Enin osa niistä oli puuvillapukuja. Villapukua ei ollut kaikilla lotilla, ja villa säilyy materiaalina puuvillaa huonommin. Inventoinnin ohessa jokaiselle puvulle on määritetty arvoluokka. Puku kuuluu joko ydinkokoelmaan, peruskokoelmaan, opetuskokoelmaan tai poistettaviin pukuihin. Huonokuntoisimmat puvut, joiden alkuperästä ja käyttöhistoriasta ei ollut tietoa, kierrätettiin käsityömateriaaliksi lahjoittajien luvalla.
Arvoluokitukselle olennaista on objektin museoarvo, joka muodostuu eri asioista. Lottapuvulla on usein omistajalleen, hänen jälkeläisilleen ja lotta-aatetta vaaliville yhteisöille suuri tunne- ja muistoarvo. Keräilijä näkee lottapuvussa myös rahallisen ja statusarvon. Museossa kuitenkin keskeistä on se, että puku kertoo tietystä kulttuurihistoriallisesta menneisyyden ilmiöstä, jota museo tallentaa, ja puvun taustatiedot ja tarina lisäävät puvun historiallista todistusvoimaa. Näin ollen, museoesineen arvon määrittelyssä olennaisia ovat tarinat, joita esine välittää ja ilmiöt, joihin esineen voi liittää.
Esineen elinkaareen mahtuu monenlaisia vaiheita jo ennen museointia, ja joskus esineen vauriotkin ovat osa sen historiallista todistusvoimaa. Katri Pietilän, os. Hintikka, lottapuku on tästä hyvä esimerkki.
Unohduksesta anekdootiksi
Katrin kertomus alkaa sodan syttymisestä: tapahtumasta, joka johti hänen liittymiseensä lottiin. Päästyään Helsingistä kotiin Keski-Suomen Konnevedelle Katri liittyi lottajärjestöön. Hän toimi ensimmäisissä tehtävissään kotikylän ilmavartiossa ja Jyväskylän Lyseolla ilmapuolustuksen sotilaita muonittamassa.
Olin 18-vuotias abiturientti Helsingin Arkadian yhteislyseossa syksyllä 1939 kun koulumme rehtorin Matti Kaislan kehoituksesta koko koulumme oppilaskunta ohjattiin Helsingin hautausmaalle, joka oli kouluamme vastapäätä. Parin tunnin kuluttua saimme luvan mennä kotiin. Myöhemmin samana päivänä tapahtui Helsingin ensimmäinen pommitus. Talvisota alkoi.
Abiturientit saivat seuraavana keväänä ylioppilaslakkinsa erikoisasetuksella, ja Katri aloitti syksyllä 1940 yliopisto-opinnot. Jatkosodan katkaistua opinnot kesällä 1941 Katri hakeutui oitis lottapiirikursseille. Kurssin jälkeen tuore kirjurilotta sai komennuksen suoraan rintamalle, Kaatuneiden evakuoimiskeskukseen numero 15, aivan Sortavalan motin äärelle.
Sota oli silloin tulista, aika järkytys, johdatus sodan julmaan todellisuuteen nuorille tytöille. Poikamme keräsivät kaatuneet sotilaamme rintamalta ja me toimistolotat lähetimme suruviestit kotirintamalle. Kolme vanhempaa lottaa hoitivat vainajat arkkuihin. Kun motti oli selvitetty, sota siirtyi itäänpäin. Meidän KEK:imme lähetettiin Kannakselle, Valkjärvelle, johon siellä kesällä kaatuneet oli haudattu joukkohautaan. Nämä vainajat kaivettiin, arkutettiin uudelleen ja lähetettiin kotiseuduilleen, jonne omaiset halusivat heidät sankarihautoihinsa. Sotavangit tekivät tämän surkean, äärettömän vaikean työn.
Hyökkäysvaiheen muuttuessa asemasodaksi pahin oli Katrin osalta ohi. Hän palveli vielä Karhumäessä pioneeripataljoonassa rauhallisemmissa olosuhteissa. Päästyään vuoden kuluttua siviiliin Katri jatkoi opintoja ja valmistui vuonna 1945 opettajaksi Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta. Hän opetti suomalaisia sotalapsia Ruotsin Taalainmaalla, kunnes lasten siirtola purettiin ja lapset lähetettiin takaisin kotimaahan. Katri ei kuitenkaan enää asettunut Suomeen. Seikkailunhalu sai hänet lähtemään Amerikkaan tätinsä perässä.
Katri teki Michiganissa elämäntyönsä opettajana ja perheenäitinä. Jotakin Suomesta jäi kuitenkin mukaan, nimittäin ”jostakin ihmeen oikusta” matkaan lähtenyt villainen lottajuhlapuku.
Katri oli pakannut lottapuvun matkalaukussa tätinsä vinttiin. Siellä se odotti, kunnes lotta-ajasta oli kulunut liki puoli vuosisataa. Kun suomalaisyhdyskunnassa järjesteltiin talvisodan 50-vuotisjuhlaa, kaikkia, joilla oli tallella sotilas- tai lottapukunsa, kehotettiin pukeutumaan siihen juhlatilaisuudessa. Katri ei olisi mielellään näyttäytynyt puvussa, mutta esiintymisestä tuli ikimuistoinen.
Etupuoli näytti hyvältä, mutta hameen takapuoli oli koinreikiä täynnä. Epäröin käyttää pukuani, mutta meitä lottia oli vain muutama ja suostuin kaikkien kehoituksesta siihen jotenkuten mahtumaan. Alla oli musta alushame, joten reiät selvästi näkyivät. Ohjelmassa oli mm. minun puheeni lotista, yritin mennä poodiumille seiniä myöten ettei hameentakapuolta huomattaisi. Mutta miten ollakkaan –eräs missus hihkaisi- ”Katri did you get shot?!” ja minä vastasin että ”Joo, shrapnellinreikiä se on täynnä!” Koko audienssi kuuli tuon sananvaihdon ja tietenkin heleä nauru ja yleinen hilpeys seurasi. Eihän siitä päässyt yli eikä ympäri, vielä tänä päivänä monet läsnä olevat muistavat tämän hauskan tapauksen.
Katri Hintikan lottapuku
Kun Katri Hintikan villapuvun arvoa määriteltiin Lottamuseon tutkijahenkilökunnan kesken, olisi se kuntonsa puolesta kuulunut poistopukuihin. Lottapuku on kuluneiden pukujen joukossakin poikkeuksellisen heikkokuntoinen. Kulumisen ja likaantumisen lisäksi puvussa on tekstiilituholaisten aiheuttamia suuria reikiä helmassa. Puvun vaiheet reikineen kaikkineen tunnetaan kuitenkin tarkasti muistelmatekstistä, jonka Katri lahjoitti pukunsa ohessa museolle. Puvun mukana saatu tarina nosti puvun arvoa. Puvun tarina auttaa ymmärtämään, miten kansallinen historia ja järjestön vaiheet nivoutuvat yksilön elämään.
Vaatteen vaiheet univormusta unohduksen kautta muistoesineeksi ilmentävät myös Lotta Svärd -järjestön historiaa. Koinsyömät vauriot kuuluvat monen muunkin säilyneen lottapuvun elinkaareen. Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin syksyllä 1944 Moskovan välirauhan ehtojen vuoksi nopeasti. Puvut pakattiin kiireesti, pesemättä ja huoltamatta vintteihin, osa tuhottiin, osasta muokattiin tekstiilipulassa siviilileninkejä. Lottajärjestö univormuineen jäi sivuun kansallisesta muistelusta vuosikymmeniksi.
Vaatteen koinsyömä takaosa muistuttaa myös, että esineen merkitykset ovat lopulta ihmisten tekemiä ja aktiivisesti muuntelemia. Katri muistaa kaunistelematta rintaman järkyttävän todellisuuden, mutta 50 vuoden päästä pukuun liittyy jo toisenlainenkin muisto: yhteinen, hauskaksi anekdootiksi muuttunut tapaus. Pelko voi muuttua naurun aiheeksi ja sodanaikainen univormu yhteisen muistelun rakennusaineeksi.
Katrin villainen lottapuku on nyt tallennettu Lottamuseon kokoelmien korkeimpaan arvoluokkaan, ydinkokoelmaan.
Lottapuku tänään
Lottapuvun käyttö vaatii harkintaa. Lotat arvostavat pukuaan ja he toivovat, että sitä käytetään harkiten. Ensisijaisesti lottapukua saa käyttää henkilö, joka on ollut jäsenenä Lotta Svärd –järjestössä. Lottien ja pikkulottien välillä ei tehdä eroa; lotilla ja pikkulotilla on samanlainen oikeus lottapukuun. Henkilö, joka ei ole ollut jäsenenä Lotta Svärd –järjestössä voi käyttää lottapukua esitellessään Lotta Svärd –järjestöä ja sen toimintaa. Pukua voi käyttää myös näytelmässä tai tapahtumassa, jonka rooli vaatii lottapukuun pukeutumista. Roolin on oltava hyvän maun mukainen ja toivottavaa on, että asu vaihdetaan esityksen päätyttyä.
Lottamuseon kokoelmapuvut ovat pelkästään näyttelykäytössä. Osa lottapuvuista on opetuskokoelmassa, jolloin niitä voidaan käyttää draamaopastuksissa ja museon muussa oheisohjelmassa. Opetuskokoelman pukuja ei pääsääntöisesti lainata museon ulkopuolelle, sillä pukujen lainaus ja kunnossapito vaatii paljon työtä.
Vaikka Lottamuseoon on lahjoitettu kymmenittäin lottapukuja, lottalakkeja ja jonkin verran mantteleita, asukokoelma voisi olla kuitenkin monipuolisempi. Lottien harmaita työpukuja on saatu lahjoituksissa vain muutamia. Suojushaalareita, hiihtohousuja ja muita lottien housuasuja kokoelmassa ei ole lainkaan, poikkeuksena yhdet ratsastushousut. Lottien omia voimistelupukuja on yksi – siitäkin puuttuvat verryttelyhousut. Lottien sarkajakkupuku ja muut 1920-luvun alkupuolen lotta-asut pääsisivät oitis museokokoelman tähtiesineiksi, jos joku näitä vielä löytäisi ja tunnistaisi lotta-asuiksi.
