Syvärannan suihkulähde – puutarhan katseenvangitsija
Syvärannan puutarhan suihkulähde on muisto huvilapuutarhasta ajalta, jolloin tilan omisti moskovalainen Uškovin perhe ja huvila ja sen puutarhan kunnostettiin edustavaksi kesähuvilaksi. Suihkulähde on yhdistelmä eurooppalaisia tyylivaikutteita ja suomalaista korkealaatuista käsityötä.
Veden kimallusta kartano- ja huvilapuutarhoissa
Vaikka yksityispuutarhojen suihkulähteet olivat 1900-luvulle tultaessa Suomessa vielä verrattain harvinaisia, alkoi erilaisten vesielementtien hankkiminen huvilapuutarhoihin yleistyä varakkaan yläluokan keskuudessa. Suihkulähde kertoi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa huvilapuutarhan omistajan varallisuudesta, sillä niiden toteuttaminen oli teknisesti vaativaa ja kallista. Suomen puutarhahistorian varhaisimpiin esimerkkeihin lukeutuva englantilainen puutarha suihkulähteineen perustettiin Kakskerrassa sijaitsevan Brinkhallin kartanon maille. Myös Inkoon Fagervikin kartanon 1700-luvun lopulta periytyvään puistoon kuului barokkityylisen muotopuutarhan lisäksi englantilaistyylinen maisemapuutarha, jossa oli suihkulähde ja kasvihuoneita. Samankaltaista kansainvälistä tyyliä edusti Träskändan kartanon englantilainen maisemapuutarha Espoossa. Siuntion Pikkalan kartano puutarha- ja puistoalueineen oli osa 1800-luvun lopun puistoarkkitehtuurin kehitystä, jossa suihkulähteiden ja altaiden tehtävänä oli koristaa ympäristöä sekä viestiä ylellisyydestä ja yhteydestä eurooppalaisiin puutarhaperinteisiin.
Vesielementtejä rakennettiin 1900-luvun alun huvilapuutarhoihin myös Tuusulassa. Samoihin aikoihin Syvärannan puutarhan kanssa kunnostettiin naapurissa sijaitsevan Onnelan puutarhaa ja tiettävästi Pietarista tuotetut puutarhurit suunnittelivat puutarhaan myös vesiaiheen. Tuusulanjärven länsirannalla sijainneen huvilan Villa Denisofskan rantapuistoon oli puolestaan rakennettu laaja vesipuisto, jossa oli veneellä kuljettavia kanavia ja lampia, joita koristivat juhlapäivinä värikkäät paperilyhdyt. Myös lumpeet olivat tyypillinen osa huvilapuutarhoihin rakennettuja lampia tai altaita. Joidenkin tarinoiden mukaan Syvärannankin suihkulähdeallasta olisivat Uškovien aikaan koristaneet lumpeet ja vedessä olisi uiskennellut kultakaloja.
Suomalaista käsityötä
Syvärannan suihkulähdeallas on varhainen esimerkki betonin käytöstä yksityisessä puutarha-arkkitehtuurissa. Suihkulähteiden betonialtaiden varhaisia toteutuksia tunnetaan muutamia. Ensimmäinen betoninen suihkulähde rakennettiin Helsingin Kaivopuistoon suureen teollisuusnäyttelyyn vuonna 1876. Myöhemmin 1800-luvun lopulla toteutettiin myös Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneen yhteyteen betoninen suihkulähde. Suihkulähdealtaiden valaminen betonista alkoi yleistyä kuitenkin vasta 1900-luvun alussa. Rakentaminen saavutti vasta 1920-luvulla taidokkaamman ja laajamittaisemman tason ja muun muassa altaiden koko kasvoi. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemen puiston suuri betoniallas valmistui vasta 1930-luvun lopulla.
Suomessa sementin valmistus aloitettiin Saviolla vuonna 1869. Tuotanto jäi pienimuotoiseksi ja valmistus lopetettiin vuonna 1894 heikon kysynnän vuoksi. Sementin tuotanto ei kuitenkaan loppunut Suomesta kokonaan. Vaasalainen arkkitehti Frithiof Mieritz perusti sementtitehtaan ensin Wrakholmaan ja myöhemmin Parkalaan. Suomalaisvenäläisessä arkkitehtuurissa ja betonirakentamisen parissa työskennellyt Mieritz toimi vuosina 1895–1915 Pietarissa, jossa hänellä oli asiakkaana paikallisia teollisuusvaikuttajia. Tuona aikana hän toimitti betonikonstruktioita myös Suomeen. Oman arkkitehtitoimiston hän avasi vuoden 1900 tienoilla yhdessä Ivan Gerasimovin kanssa ja vuonna 1908 Suomeen avattiin toinen liike.
Syvärannan suihkulähteen allas on todennäköisesti valettu vuonna 1905. Sen materiaalina on käytetty varsin hyvälaatuista betonia, sillä betonirakenteet ovat säilyneet tähän päivään. Betonivalu on tehty muottiin, jonka jälkeen muotit on purettu ja altaan pinta rapattu terastirappaus-, eli erikoisrappausmenetelmällä. Siinä pinnan oikeaoppisen kastelun jälkeen rappaus lyödään seinämään ja tasoitetaan laudalla hiertämällä ja samalla ylimääräinen kosteus poistetaan. Pinnan annetaan sitoutua ja sopivassa vaiheessa se hiotaan. Jälkihoitona pinta pidettiin kosteana useamman päivän ajan.
Suihkulähteen suunnittelijaa tai valmistajaa ei tiedetä, mutta on mahdollista, että se olisi tilattu betonirakentamiseen erikoistuneen arkkitehti Frithiof Mieritzin toimistolta. Tuohon aikaan ei ollut monia, jotka olisivat pystyneet valamaan Syvärannan suihkulähdealtaan kaltaisen kookkaan betonialtaan. Mieritz myös tunsi alueen, sillä hänen isänsä oli vaikuttanut Tuusulan Rantatiellä ja suunnitellut 1880-luvulla Krapin tilan huvilatyylisen päärakennuksen. Mieritzin Pietarin kauden arkkitehtuurissa näkyy selvästi myös art nouveau, tai Suomessa tyypillisesti jugendina tunnettu tyylisuunta, jota Uškovitkin Syvärannassa suosivat.
Syvärannan suihkulähteen vaiheet
Puutarhaoppaiden mukaan suihkulähde tai vesiallas tuli sijoittaa puutarhaan keskeiselle paikalle, jossa se toimi katseen vangitsijana. Syvärannan suihkulähdeallas sijoitettiin päärakennuksen läheisyyteen puutarhan keskiakselin muodostavan hiekkakäytävän varrelle, paikkaan, jossa sitä voitiin ihailla puutarhan lisäksi myös huvilan terassilta sekä yläkerran lasiverannalta.
Suihkulähde on muuttunut paljon aikojen saatossa, eikä sen nykyinen ulkomuoto vastaa Uškovien aikaista rakennetta. Alkujaan suihkulähteen keskellä on ollut kivillä ja simpukan kuorilla koristeltu keinotekoinen kalliomuodostelma, jota pitkin vesi on valunut altaaseen. Kalliomuodostelma ei ole sijainnut symmetrisesti altaan keskellä, vaan hieman lähempänä rakennusta. Sen paikka on voitu päätellä vesiputkien jäljistä, jotka ovat painautuneet altaan betonipohjaan. Teknisesti vedensaanti suihkualtaaseen oli ratkaistu painovoimaisella järjestelmällä, jossa vesi johdettiin altaaseen paineella Syvärannan päärakennuksen vinttikerroksessa sijainneesta vesisäiliöstä.
Suihkulähteen keskellä sijainnut valettu rocaille-tyyppinen latomus oli paikallaan vielä lottaopiston vuosina 1936–1944, vaikkei altaassa enää ollut vettä. Sananmukaisesti rocaille tarkoittaa kiveä tai pientä kalliota. Koristeaihe kehittyi 1700-luvulla ja tunnetaan erityisesti simpukkaa, kiveä ja kasvien kiemurtelevia muotoja jäljittelevistä muodoista. Suomessa rocaille-aihetta on käytetty puutarha-arkkitehtuurista esimerkiksi Aulangon puistossa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Syvärannan huvilan päärakennus tuhoutui tulipalossa keväällä 1947 ja suihkulähdeallas täytettiin palon jälkeisinä vuosina maa-aineksella. Viimeistään 1950-luvulta lähtien se toimi kukkapenkkinä, jossa kasvatettiin daalioita, kehäkukkia ja gladioluksia.
Lottamuseon rakennus valmistui suurin piirtein vanhan päärakennuksen paikalle 1990-luvun puolivälissä. Lottamuseon aikana maalla täytettyyn altaaseen sijoitettiin Aimo Tukiaisen marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsasta mukaileva Mannerheimin rintakuva. Rintakuva siirrettiin suihkulähteen takana olevalle kukkulalle, kun suihkulähdeallas tyhjennettiin maamassasta vuonna 2011. Tyhjennyksen jälkeen vanhat betonireunukset tuettiin kalliota vasten ja altaaseen rakennettiin lasikuidusta uusi sisäallas, jotta se voitiin jälleen palauttaa suihkulähteeksi.
Syvärannan aarteita
Vuonna 2011 suihkulähteen maamassan tyhjennyksen yhteydessä löytyivät altaasta alkuperäiset teräksiset suihkupään osat. Simpukan kappaleita löytyi myös runsaasti. Näiden lisäksi maamassasta löytyi muun muassa lasiesineitä, jotka ovat Karhulan tehtaan valmistamia teknokemiallisia pulloja todennäköisesti 1960–1970 –luvuilta. Leima pohjassa K4 kertoo valmistajan. Karhulan lasitehdas on ollut Suomen ainoa lasipulloja valmistava tehdas. Tehtaan tuotanto alkoi vuonna 1889. Alkuvuosina pääpaino oli talouslasissa. Tehtaalla tuotettiin esimerkiksi lampunlaseja ja lääkelaseja.
