Villasukat, joita ei koskaan käytetty
Keväällä 2014 Lottamuseolle lahjoitettiin villasukkapari, joka kuuluu nyt museon esinekokoelmaan. Ensi näkemältä sukat vaikuttavat aivan tavallisilta, kotikutoisilta villasukilta. Syntytarinansa vuoksi harmailla villasukilla on kuitenkin ollut suuri tunnearvo alkuperäiselle omistajalleen ja hänen sisarenlapsilleen, jotka ovat säilyttäneet sukat sotamuistona ja kirjanneet villasukkien tarinan paperille. Villasukkiin liittyvä tarina antaa niille samalla erityisen arvon museoesineenä Lottamuseon kokoelmissa. Sukkaneulomus auttoi omalta osaltaan erästä lottaa selviämään jatkosodan suurhyökkäyksessä, jossa suomalaisten asemat murtuivat Karjalankannaksella Valkeasaaressa.
Tarina kertoo, että korsukeittiössä yhdessä toisen muonituslotan kanssa työskennellyt Laina Virolainen (1906-1998) alkoi neuloa näitä sukkia Valkeasaaressa perjantaiaamuna 9.6.1944. Hän on kertonut sukkien syntyvaiheista seuraavaa:
Kun tänä mainittuna perjantaiyönä kelloni näytti 5.50, tunsimme kuopassa maan vavahtelua. Avasimme korsun oven ja näimme poikia juoksuhaudassa tähyilemässä taivaalle, ja eräs heistä huusi, että ilmassa on satoja pommikoneita. Juoksimme Ailin kanssa neuvottuun korsuun yöpuvuissamme. Otin mukaani sukan neulomuksen, kun ajattelin, että jos joudumme olemaan turvassa kauemmin, niin voin tehdä jotain. Asetuimme aivan korsun nurkkaan. Maan pinnan rajassa olevasta ikkuna-aukosta tuli sisälle kiviä, aseiden ääniä ei erottanut, oli vain sellainen hirvittävä ukkosen ääntä muistuttava jylinä. Ei ollut sanoja, joilla voisi kuvailla tätä tilannetta pelon, tuskan ja hädän keskellä. Olimme suojassa 12 tuntia, ja tämän sukan kutominen oli minulle kuin lääkettä. Katsoin neulomusta ja ajattelin varmaa kuolemaa ja toivoin, etten jäisi haavoittuneena kitumaan. Sukka valmistui ja eräs tamperelainen sotilas huomautti minulle, että jos tuosta sukka tulee, niin älä laita sitä koskaan jalkaasi, sillä se on tehty niin hirvittävässä tilanteessa. Toisen sukan tein jossain paluumatkalla. Olen totellut sotilaan neuvoa, eikä sukkia ole edes sovitettu jalkaan.
Taistelujen hieman tauottua illalla kuuden maissa päätti Laina lähteä lottaystävänsä kanssa omatoimisesti pois etulinjasta. Lottia noutamaan pyydetty auto oli nimittäin saanut osuman ja jäänyt tien varteen. Laina oli loukannut selkänsä, mutta pystyi kävelemään metsässä. Mukanaan hänellä oli risainen kassi, jossa oli sukankudin, varustelaatikon avain ja leivänkäntynpuolikas. Lotat ylittivät suon kapeaa kapulasiltaa pitkin ja saapuivat uupuneina alueelle, jossa oli sotilaita odottamassa käskyä vastaiskuun. Siellä he saivat janoonsa vettä. Tämän jälkeen matkaa jatkettiin jalkaisin. Ihmeekseen lotat löysivät rykmentin esikunnan, josta heidät toimitettiin Mainilaan sairaalaan. Vihollislentokone saatteli heitä matkalla, ja seuraavana päivänä sairaalaa pommitettiin. Mainilan sairaalasta heidät siirrettiin autolla muiden haavoittuneiden kanssa Kivennavalla sijainneeseen parantolaan, joka sekin joutui pommituksen kohteeksi. Lainan päälle kaatui parantolan lasiovi, mutta hän selvisi kuin ihmeen kaupalla lasinsiruista ilman naarmun naarmua. Kipeä selkä parani sairaalassa Viipurissa, minne Laina pääsi pariksi päiväksi lepäämään. Kun lääkäri antoi lomapaperit, hän lähti kävelemään kotiinsa Jääksen Kuurmanpohjaan.
Sodan jälkeen Laina Virolainen työskenteli Haminan reserviupseerikoulun kanttiinissa, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1965.
Oletko neulomatuulella?
Lotta Svärd urheilusukkien valmistusohje on julkaistu Lotta Svärd -lehdessä No 3 vuonna 1937. Ohjeen Lotta Svärd -lehdelle on kirjoittanut Glory Lyytinen.
Tämän sukan tekotapa on yksinkertainen, sillä urheilukenkien kanssa käytettävät puolisukat voidaan helposti valmistaa käyttäen ns. kierremallia, jolloin päästään monimutkaisen kantapään neulomisesta. Tämän kaltainen sukka neulotaan suoraksi pussiksi, joka jalkaan vedettynä soveltuu täydelleen jalkaan, johtuen jo mainitusta kierreneuleesta.
Silmukoita luodaan parillinen lukumäärä n. 12-14-16 silmukkaa puikolle. Ensimmäinen kerros neulotaan vuoroin neljä silmukkaa oikein – neljä silmukkaa nurin. Seuraava kerros neulotaan samoin, mutta nämä neljän ryhmät siirtyvät yhden silmukan verran vasemmalle. Viimeisellä puikolla pitää olla yksi silmukka vähemmän kuin muilla, jotta oikean ja nurjan silmukan ryhmät säilyvät yhtä leveinä ja jatkuvat kierteisesti.
Näin jatketaan kerros kerrokselta, kunnes sukka on sopivan pituinen. Loppukavennukseksi sopii sädekavennus. Kierteet loppuvat kauniisti, jos koetetaan sovittaa kavennus (ylivetämiskavennus) oikean raidan alkuun tai loppuun.
Sukan suuosa neulotaan viimeiseksi. Siitä tehdään mahdollisimman koristeellinen, koska se käännetään kengän päälle. Kierresukka sopii paitsi urheilutarkoituksiin myös miesten ja lasten sukaksi. Se on nimittäin hyvin kestävä, johtuen siitä, ettei kantapäällä ole määrättyä paikkaa, vaan voidaan sukkaa kääntää jalassa mielin määrin.
