Lotta Svärd ja Marsalkka Mannerheim – muistomerkit Lottamuseon puutarhassa
Lottamuseon puutarhassa seisovat lähekkäin kuvanveistäjä Nina Sailon (1906–1998) suunnittelema Lottapatsas sekä kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen (1917–1996) Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsasta mukaileva Mannerheim-rintakuva. Teokset muodostavat eräänlaisen vuoropuhelun: toinen kertoo naisista, jotka työskentelivät isänmaan puolesta, ja toinen miehestä, joka tunnusti heidän panoksensa. Yhdessä ne kertovat muistamisen monikerroksisuudesta, jossa punoutuvat yhteen Lotta Svärd -järjestön ja yksittäisten lottien työpanos, sodan muisto ja Suomen kansallinen historia.
Lotta-patsaat ja muistamisen merkitys
Lotta Svärd -järjestön perintö on ollut suomalaisessa muistokulttuurissa poikkeuksellisen monisyinen. Nykyään lottajärjestöön kuuluneet naiset muistetaan useimmiten arvokkaasta työtään suomalaisen yhteiskunnan kannattelijoina ja rakentajina vaikeina vuosina. Aina järjestön perinnön ja lottana toimineiden naisten muistamiselle ei kuitenkaan ole ollut sijaa. Tämä kaksijakoisuus on näkynyt myös keskustelussa julkisesta taiteesta, jolla on haluttu muistaa lottien perintöä. Lottapatsaat eivät ole vain muistomerkkejä lottajärjestössä toimineille naisille, vaan ne herättävät edelleen keskustelua siitä, kenen historia ansaitsee tulla muistetuksi ja huomioiduksi julkisessa tilassa.
Osa lottajärjestöön liittyvän muistokulttuurin ristiriitaisuudesta liittyy sen syntyaikaan. Vuoden 1918 sisällissodassa valkoisen armeijan apuna toimineet naiset perustivat eri paikkakunnille omia yhdistyksiään, jotka vuonna 1921 järjestäytyivät Suojeluskuntajärjestön sisarjärjestönä toimivaksi valtakunnalliseksi Lotta Svärd yhdistykseksi. Sisällissodan jättämät arvet näkyivät pitkään suomalaisessa yhteiskunnassa ja poliittiset jakolinjat kärjistyivät uudelleen toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Lottien työstä käyty keskustelu onkin ollut ajoittain hyvin ristiriitaista ja poliittisesti värittynyttä, jonka seurauksena moni lotta vaikeni vuosikymmeniksi omasta menneisyydestään.
Nina Sailon veistos Lotta Svärd
Suojeluskunta- ja lottapatsashankkeet herättivät 1980-luvun puolivälissä laajaa keskustelua siitä, miten vuoden 1944 välirauhan rauhanehtojen mukaisesti lakkautettujen järjestöjen muistoa tulisi Suomessa käsitellä. Erityisesti pohdittiin, sopivatko suojeluskunta- ja lottapatsaat Suomen ulkopoliittiseen linjaan. Talousneuvos Pauli Talvio tilasi 1980-luvun alussa kuvanveistäjä Nina Sailolta lotta-aiheisen pronssiveistoksen, jolla hän halusi kunnioittaa lottien uhrautuvaa työtä talvi- ja jatkosodassa sekä lottana toimineen vaimonsa Mirjami Talvion muistoa. Sailon luonnollisen kokoinen veistos on näköispatsas lottien käyttämään talvimantteliin pukeutuneesta Mirjami Talviosta odottamassa kuljetusta komennukselle matkavarusteet jalkojensa juuressa. Nina Sailo käytti veistoksen suunnittelussa apuna edesmenneen Mirjami Talvion valokuvia, joiden avulla hän tavoitti mallinsa olemuksen ja ryhdin.
Lottapatsaan paljastamista edelsi julkinen kohu ja teokseen liittyvien poliittisten latausten vuoksi Lappeenranta oli lopulta ainoa kunta, joka suostui vastaanottamaan veistoksen. Suomen ensimmäinen Lotta Svärd -patsas sijoitettiin Lappeenrantaan entistä suojeluskuntataloa vastapäätä. Patsaan julkistamistilaisuudessa 7.9.1985 Lappeenrannan keskeisellä paikalla Kirkkokatu 6:n puistikossa puheen piti jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth. Lottapatsasta vastustaneen vasemmiston piirissä teoksen katsottiin kunnioittavan sitä äärioikeistolaista, neuvostovastaista henkeä, jota Lotta Svärd äärivasemmiston näkökulmasta edusti. Patsaan kannattajille se symboloi lottien sotavuosina tekemän työn kunnioittamista. Lotat itse kokivat veistoksen julkisena tunnustuksena, jota he olivat sodan jälkeiset vuosikymmenet odottaneet.
Nina Sailon veistoksesta tehtiin kaksi toisintoa 2000-luvun alussa. Turun seudun Lottaperinneyhdistys pystytti toisinnon lottapatsaasta Tuomaanpuistoon 21.9.2001 ja Lotta Svärd -patsas on edelleen ainoa naisten toiminnalle omistettu julkisen taiteen teos Turun kaupungin taidekokoelmassa. Samalla Turun lottapatsaan kanssa valmistettiin veistoksesta myös toinen valos Tuusulan Lottamuseon edustalle. Lotta Svärd – patsas pystytettiin Lottamuseon puutarhaan 30.10.2001. Pronssiveistos seisoo punaisesta graniitista tehdyllä jalustalla, jossa on teksti Lotta Svärd ja lottajärjestön toimintavuodet 1921–1944. Vuonna 2026 uusi toisinto Nina Sailon teoksesta on suunnitteilla Limingan kunnan keskustaan.
Lottapatsaasta on myös olemassa kipsivalos ja useita pienikokoisia näköisveistoksia.
Lottamuistomerkkejä 2000-luvulla
Lotta-aiheisia julkisia teoksia on pysytetty eri puolille Suomea erityisesti 2000-luvun alusta alkaen. Esimerkiksi Vaasan kasarmitorilla on kuvanveistäjä Tea Helenelundin Lotta Svärd -pronssiveistos vuodelta 2005 ja Kokkolassa Pekka Jylhän suunnittelema Lotta-patsas, joka on paljastettu 7.9.2008.
Erityisen kiivaaksi keskustelu lottapatsaasta yltyi Forssassa vuosina 2017–2019, kun paikallinen patsashanke jakoi kaupunkilaisia jyrkästi kahtia. Kannattajat halusivat kunnioittaa lottia, veteraaneja ja kotirintaman naisia. Vastustajat katsoivat, ettei työväenhistoriasta tunnettu Forssa ollut oikea paikka Lotta Svärd -patsaalle. Kritiikki kohdistui järjestön valkoisiin juuriin ja siihen, että patsaalla katsottiin muistettavan vain yhden ryhmän panosta sodassa. Keskustelussa nousivat esiin sisällissodan pitkät varjot, sukupuolten välinen tasa-arvo ja se, kenen näkökulmasta sodan muistoja tulisi vaalia.
Vaikka Forssa hylkäsi hankkeen, kuvanveistäjä Tiina Torkkelin teos herätti kiinnostusta useissa muissa kaupungeissa, kuten Rovaniemellä, Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Lahdessa. Lopulta veistos löysi pysyvän paikan Hämeenlinnasta, jossa se tunnetaan nimellä Sota ja rakkaus. Kuvanveistäjä Tiina Torkkeli kertoi haastatteluista, että veistoksensa alkuperäinen idea ei ollut lähtenyt lotista, vaan veistos oli toisinto Torkkelin aiemmasta työstä ”Lehmäkuiskaaja”, joka oli kuvannut hänen äitiään ja kotitilan lehmää. Torkkeli halusi hevosenkenkiä pitelevää eläinlääkintälottaa ja hevosta kuvaavalla kierrätysmetalliteoksellaan kuvata, mikä oli sodan aikana kaikille yhteistä. Teos sai uuden tulkinnan muistomerkkinä naisille sodan keskellä.
Lotta-aiheisesta julkisesta taiteesta käyty keskustelu osoitti lottien perinnön ja naisten roolin sodassa herättävän edelleen monitasoisia tunteita ja tulkintoja – toisaalta kunnioitusta, toisaalta kriittistä pohdintaa historian muistamisesta. Toisin kuin Forssassa, vuonna 2024 Tampereen Tuomiokirkonpuistossa paljastettu Lotta Svärd -muistomerkki Läpi harmaan kiven, ei saanut osakseen merkittävää vastustusta. Kuvanveistäjä Anne Koskisen kahdesta luonnonkivilohkareesta koostuva teos koettiin yleisesti kunnianosoituksena lottien periksi antamattomalle työlle. Suurempaan kiveen on kuvattu lotan ja pikkulotan puvut, Suomen kansalliskukka kielo sekä Lotta Svärd -järjestön toimintavuodet. Pienemmässä kivilohkareessa on lapsihahmo, jonka käsissä on paikka kynttilälle.
Mannerheim – lottajärjestön esikuva ja tukija
Lottamuseon puutarhassa sijaitseva Suomen marsalkka, vapaaherra Carl Gustaf Emil Mannerheimin (1867–1951) pronssinen rintakuva on tehty kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen suunnitteleman, Helsingissä sijaitsevan Mannerheimin ratsastajapatsaan mukaan. Teos paljastettiin juhlavin menoin Syvärannassa 12.5.2000, jolloin sen sijoituspaikka oli keskellä täytettyä suihkulähdettä.
Lotta Svärd -järjestön piirissä Mannerheimia ihailtiin ja kunnioitettiin laajasti. Mannerheim puolestaan tuki järjestöä ja korosti useissa puheissaan lottien merkitystä isänmaan puolustuksessa. Jo 16.5.1918 armeijan ylipäällikkönä toiminut Mannerheim kiitti puheessaan Suomen naisille heidän uhrautuvaa työtään sodan aikana:
… olen onnellinen saadessani tässä julkituoda ne kiitollisuuden tunteet, jotka elähyttävät armeijaa sen suurenmoisen, jalon ja uhrautuvan työn johdosta, minkä Suomen naiset ovat suorittaneet vapaustaistelussamme. Taistelutantereella laupeudensisarena tai Lotta Svärdinä tai kodissa uupumattomasti aherrellen sotilaiden varustamiseksi ja muonittamiseksi, kaikkialla, kaikilla aloilla on Suomen nainen työskennellyt hiljaisuudessa ja vaatimattomasti muistamatta unta ja lepoa.
Puheessaan Mannerheim viittasi Johan Ludvig Runebergin runoteoksen Vänrikki Ståhlin tarinat hahmoon Lotta Svärdiin. Osa suojeluskuntien yhteyteen syntyneistä naisjärjestöistä oli ottanut nimen käyttöön ja lopulta tästä vertauksesta sai nimensä koko valtakunnallinen Lotta Svärd -järjestö. (linkki)
Lottajärjestössä arvostettiin syvästi kenraali Mannerheimin näkemyksiä, ja hänen kantansa vaikutti myös järjestön linjauksiin. Mannerheimin kielteinen suhtautuminen naisten aseistamiseen vuonna 1918 vahvisti käsitystä, että naisten tuli palvella isänmaata aseettomasti. Aseettomuudesta tuli lottatoiminnan keskeisiä periaatteita.
Vastavuoroista kunnioitusta
Sisällissodan jälkeisinä vuosina Mannerheim seurasi tarkasti lottajärjestön koulutuksen ja toiminnan kehittymistä. Kun marsalkka Mannerheim täytti 70 vuotta vuonna 1937, Lotta Svärd -järjestö kiitti onnitteluissaan tämän kannustusta ja rohkaisevaa tukea naisten maanpuolustustyölle:
”Suomen naisten maanpuolustustyö on vapaussodan päivistä alkaen Teidän puoleltanne, herra Sotamarsalkka, saanut osakseen innoittamaa myötätuntoa ja rohkaisevaa tukea.”
Talvisodan päätyttyä Mannerheim julkaisi päiväkäskyn, jossa hän ilmaisi syvän arvostuksensa lottien työtä kohtaan:
Ilolla ja ylpeydellä ajattelen Suomen lottia ja heidän osuuttaan sodassa. Heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään aloilla, mikä on vapauttanut tuhansia miehiä tulilinjoille.
Mannerheim osoitti konkreettisesti kiitollisuuttaan myöntämällä Lotta Svärd -järjestön puheenjohtajalle Fanni Luukkoselle ensimmäisen luokan Vapaudenristin miekkojen kera. Tämä kunnianosoitus on naiselle myönnettynä ainut laatuaan.
Fanni Luukkosen onnittelupuhe Mannerheimin 75-vuotispäivänä 4.6.1942 kiteyttää puolestaan lottien tunteman syvän kunnioituksen:
Sotamarsalkka Mannerheim on ollut kaikissa vaiheissa järjestölle velvoittava esimerkki. Hän on seurannut kerran viitoittamansa työn kehitystä innoittavalla kiinnostuksella… Taistelun liekkien riehuessa me pysähdymme kunnioituksen ja kiitollisuuden tuntein muistelemaan Sotamarsalkka Mannerheimin elämäntyötä, joka tälläkin ajankohdalla kiinteästi samaistuu kansamme kohtaloon.
Mannerheim antoi myös erityisen huomionosoituksen Suomen naisille jatkosodan aikana äitienpäivän aattona 1942 julkaisemassaan päiväkäskyssä. Hänen sanansa ja tekonsa osoittivat, että hän ymmärsi naisten työn merkityksen sodan vuosina sekä rintamalla että kotirintamalla.
Lottien Mannerheimia kohtaan tuntemalla ihailulla saattoi joskus olla myös muita syitä. Päämajassa Mikkelissä työskennellyt lotta Pirkko Palm on myöhemmin muistellut Mannerheimin suosion syitä lottien piirissä: ”Marsalkka Mannerheim oli hirveän komea ja kaikki tytöt olivat häneen varsin ihastuneita.” Lottien ihailu näkyi muun muassa fanikulttuurille ominaisena Mannerheim-aiheisten kuvien keräilyllä ja Mannerheimin kuvia esiintyi huomattavan usein myös Lotta Svärd -järjestön julkaisuissa.
Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin syksyllä 1944, jonka jälkeen lotilla ei enää ollut asemaa Suomen julkisessa elämässä. Kun marsalkka Mannerheim kuoli vuonna 1951, entisiltä lotilta evättiin virallinen osallistuminen valtiollisiin hautajaisiin. He löysivät silti keinon osoittaa kunnioituksensa arvostamalleen marsalkalle. Arkulle ilmestyi salaperäisesti lottamerkin muotoinen kukkalaite. Tämä oli hiljainen, mutta vaikuttava osoitus kiitollisuudesta ja vuosikymmeniä jatkuneesta keskinäisestä kunnioituksesta.
Lähteet
Ketola, Erkki 2014. Ilmavalvojat. Muistomerkki Haapamäellä. Koottuna muistomerkki-aiheeseen liittyvää aineistoa.
”Ei lottia meidän takapihalle.” 3.5.2018. Keski-Uusimaa. Lottamuseon arkisto.
Katso ketkä haastettiin mukaan Limingan lottapatsashankkeeseen. Rantalakeus. [Viitattu 29.10.2025.]
Saatavissa: https://www.rantalakeus.fi/katso-ketka-haastettiin-mukaan-limingan-lottapatsa/8125489
Kotiseutuliiton jäsenjärjestö: Keski-Pohjanmaan Maanpuolustajat ry. [Viitattu 29.10.2025.]
Saatavissa: https://www.kpmaanpuolustajat.fi/14
”Tiina Torkkelin kohuttu ja kiistelty Lotta-patsas Museo Militarian tuntumaan Hämeenlinnaan?” 2019. Yle Uutiset. [Viitattu 29.10.2025.] Saatavissa: https://yle.fi/a/3-10633460
”Päämajalotta Pirkko Palm, 91, on suruissaan patsaskohusta: ‘Oltaisiin rauhassa vaan.’” Yle Uutiset. [Viitattu 29.10.2025.] Saatavissa: https://yle.fi/a/3-10126493