Työmaahuolto Syvärannassa
Rajatoimistosta Työmaahuolloksi
Syvärannan tilalla 1940-luvulla toimineen Työmaahuolto Oy:n juuret ulottuvat Lotta Svärd -järjestön rajatoimistoon. Rajatoimiston vastuulla oli sotavuosina laaja kokonaisuus, johon kuului ruokahuoltoa, kanttiinitoimintaa ja varastoja. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa kesällä 1944 rajatoimistolla oli sotatoimialueella myös suuria määriä elintarvikkeita ja muonituskalustoa sekä lottakanttiinien myynti- ja taloustarpeita, joiden evakuointi aiheutti huomattavia haasteita. Suuri osa onnistuttiin kuitenkin siirtämään turvaan ja varastoimaan lottajärjestön käytössä olleisiin tiloihin. Jatkosodan päätyttyä välirauhaan syksyllä 1944 alkoi joukkojen kotiuttaminen sekä lottajärjestön muonitusorganisaation purkaminen. Lottien rajatoimiston osaamiselle oli kuitenkin edelleen kipeästi tarvetta, sillä sotatoimet jatkuivat Lapissa ja Pohjois-Suomen hävitettyjen alueiden jälleenrakennus oli vasta alkamassa.
Samaan aikaan muuttuneessa poliittisessa tilanteessa lotat varautuivat järjestön lakkauttamiseen. Lisäksi lottajärjestössä tunnettiin huolta sotavuosien tehtävistä vapautuvien naisten toimeentulosta. Marraskuun alussa 1944 rajatoimiston piirissä toimineet lotat päättivät perustaa Työmaahuolto ry:n, jonka tehtäväksi määriteltiin työn tarjoaminen komennukselta vapautuville lotille sekä jälleenrakennustyömaiden ruokahuollon järjestäminen.
Työmaahuollon toiminta voitiin aloittaa välittömästi, sillä sen taustalla oli käytännössä valmis rajatoimiston organisaatio ja osaava henkilökunta. Taloudellista tukea Työmaahuolto sai lottien lokakuussa 1944 perustamalta Suomen Naisten Huoltosäätiöltä, jonka omistukseen myös Syvärannan tila oli siirtynyt. Lisäksi Lotta Svärd -järjestö lahjoitti Työmaahuollolle kahdeksan pesula-ambulanssia sekä Volvo-merkkisen kuorma-auton ja muun muassa Iisalmen lottapiiri kaikki omistamansa lottamerkillä varustetut ruokailu- ja tarjoiluastiat. Työmaahuolto osti rajatoimistolta tarvittavaa muonituskalustoa, muona- ja tarvikevarastoja sekä viihdytysvälineistöä. Ruokatavaraa ja irtaimistoa ostettiin myös puolustusvoimilta.
Työmaahuolto asettuu Syvärantaan
Helmikuussa 1944 Helsinkiin kohdistuneiden massiivisten pommitusten seurauksena kotijoukkojen esikunta oli antanut Lotta Svärd keskusjohtokunnalle käskyn toimintojen evakuoinnista. Helsingin rajatoimisto sekä lottajärjestön kirjanpito-osasto muuttivat Syvärantaan. Jatkosodan perääntymisvaiheen aikana vuonna 1944 Syvärantaan sijoitettiin myös rajatoimiston pääkonttori henkilökuntineen. Lisäksi tilalle pystytettiin kookas parakkirakennus. Sinne siirrettiin huomattava määrä rajatoimiston muonituskalustoa, muona- ja kanttiinivarastoa sekä tarvikkeita, jotka Työmaahuolto osti rajatoimistolta. Niinpä oli luontevaa, että rajatoimiston pohjalle syntynyt Työmaahuolto vuokrasi Syvärannan toimitiloikseen.
Joulukuussa 1944 Suomen Naisten Huoltosäätiön kanssa allekirjoitettuun vuokrasopimukseen sisältyi Syvärannan päärakennus irtaimistoineen sekä velvollisuus huolehtia Ruotsin Majalla toimivan säätiön ylläpitämän lepokodin asukkaiden ruokahuollosta sekä tilan rakennusten kunnossapidosta. Myös ulkorakennukset siirtyivät Työmaahuollon käyttöön ja halkovajat, pieni kasvihuone sekä kasvilavat korjattiin alustavasti käyttökelpoisiksi. Hyötymaa otettiin haltuun ja marjapensaat, mansikkamaa ja omenapuut hoidettiin. Perunaa viljeltiin omaksi tarpeeksi kuten ennenkin.
Keväällä 1945 perustettiin liikeyritys Työmaahuolto Oy jatkamaan yhdistyksenä toimintansa aloittaneen Työmaahuolto ry:n työtä, sillä kasvava liiketoiminta olisi käynyt yhdistykselle ylivoimaiseksi. Yhdistys luovutti liiketoimintansa ja myi kalustonsa ja varastonsa Työmaahuolto Oy:lle, jonka pääosakkeenomistaja oli Suomen Naisten Huoltosäätiö. Työmaahuolto Oy:n pääkonttori jatkoi toimintaansa Syvärannan päärakennuksessa. Lisäksi sillä oli aluetoimistoja ja varastoja ympäri Suomea.
Syvärannassa työskenteli suurin osa Työmaahuollon toiminnasta vastanneista talousopettajista sekä toimintaa tukevat neuvojat ja ryhmäpäälliköt. Siellä jatkettiin myös kurssitoimintaa, jonka tavoitteena oli kouluttaa muun muassa ruokaloiden emäntiä. Lottien tapaan Työmaahuolto ryhtyi huolehtimaan myös suurten yleisötilaisuuksien ja tapahtumien ruokahuollon järjestämisestä. Vuonna 1946, Työmaahuollon toimiessa vielä Tuusulasta käsin, yhtiö vastasi Suomen Työväen Urheiluliiton liittojuhlan ruokahuollosta, johon osallistui 35 000 henkeä. Seuraavana vuonna Työmaahuolto järjesti ensimmäisten suurkisojen ruokahuollon, jossa ilmoittautuneita ruokailijoita oli peräti 99 931. Ruoanvalmistuksen lisäksi tehtäviin kuului keittiö- ja ruokailukaluston kuljettaminen ruokailupaikoille ja sieltä pois.
Valvontakomission tarkastajat Syvärannassa
Välirauhansopimuksen ehtoja valvomaan saapui Neuvostoliiton johtama Liittoutuneiden valvontakomissio, joka toimi Suomessa vuosina 1944–1947. Lotta Svärd järjestön lakkauttamisen jälkeen valvontakomissio oli kiinnostunut myös lottien ja Työmaahuollon yhteyksistä. Niinpä Työmaahuollon toimitusjohtaja Tellervo Hakkarainen kutsuttiin kolme kertaa valvontakomission kuultavaksi ja Työmaahuolto joutui laatimaan useita kirjallisia selvityksiä toiminnastaan. Valvontakomissio epäili Työmaahuollon toimivan julkisivuna lottatoiminnalle. Hakkarainen puolestaan pyrki todistamaan, että kysymyksessä oli oma itsenäinen toimija, jonka tehtävänä oli tarjota töitä ammattitaitoisille naisille jälleenrakennustyömailla.
Tellervo Hakkarainen kertoo myös valvontakomission tarkastajien vierailusta Syvärannassa:
Kerran joukko valvontakomission miehiä saapui yllättäen Syvärantaan, Tuusulan toimistoomme. Halusivat tutkia koko talon. Meillä oli juuri alkamassa ’lakisääteinen ruokatunti’, kuten heille ilmoitin, ja ehdotin, että miehet söisivät kansamme. Sitä he eivät halunneet, joten pyysin heitä palaamaan toimistoon ruokailumme jälkeen. En suostunut päästämään heitä omin päin papereittemme ja tavaroittemme kimppuun. Miehet saivat siis luvan odottaa. Kului aikaa ennen kuin he saapuivat uudestaan. Tutkittuaan joitakin papereita miehet kiipesivät vintille, missä tavarakasan keskeltä pisti esiin pyssyn piippu. Nyt silmät kirkastuivat ja he komensivat jonkun meistä kaivamaan aseen esille. Itse he eivät uskaltaneet tavaroihin koskea. Kasasta löytyikin minun vanha ilmakiväärini. Olin saanut sen lahjaksi sota-aikana ja olimme käyttäneet sitä viihdytystilaisuuksissa rekvisiittana. Tämä oli valvontakomission miehille melkoinen pettymys: liian mitätön asekätköksi.
Kello tuli 16, ja sanoin, että meidän työaikamme loppuu nyt. Miehet halusivat kuitenkin jatkaa papereiden tutkimista. ’Se on hyvin yksinkertaista, kunhan sovitaan eräästä pienestä ongelmasta’, sanoin. ’Kun työaika päättyy, joudun maksamaan alaisilleni ylityökorvausta. Te saatte ilomielin jäädä tänne, mutta te myös maksatte nuo ylityökorvaukset.’ Tarkastus päättyi siihen.
Syvärannan varastoparakit
Jo Työmaahuolto Oy:n ensimmäisenä toimintavuotena tarvittiin lisää sekä toimisto- että varastotilaa, sillä toiminta laajeni nopeasti jälleenrakennustyömailta myös muihin työpaikkaruokaloihin. Myös Syvärantaan päätettiin hankkia vanhan rajatoimiston tarpeisiin rakennetun parakin lisäksi uusi varastoparakki Puutalo Oy:ltä.
Syvärannan varastoparakit sijoittuivat todennäköisesti päärakennukselle johtavan ajotien läheisyyteen. Alkuperäinen ajotie sijaitsi nykyistä etelämpänä. Sen paikka tunnetaan melko tarkasti, sillä Rantatien ojanpenkalta on löytynyt sisäänkäyntiportin tukikiviä ja metallitolppia. Varastoparakin lisäksi Syvärantaan pystytettiin jossain vaiheessa myös väliaikainen toimistoparakki Valkoisen talon lasiverannan kylkeen. Työmaahuollon varastonhoitaja Mirjam Paavolainen kuvasi parakkeja:
Kolme isoa parakkia oli varastona ja näistä yksi toimi kalustovarastona. Kanttiinivaraston yhteydessä oli varaston toimisto. Minulla oli kolme apulaista lisäksi; Tupu Kaskinen, Aili Laitinen ja Anna Kymäläinen ja hänen 7-vuotias tyttärensä Kyllikki.
Syvärannan päärakennuksen tuhouduttua tulipalossa keväällä 1947 Työmaahuollon konttori siirtyi Ruotsin Majan olohuoneeseen. Tilat olivat toimintaan auttamatta riittämättömät. Työmaahuolto muutti väliaikaisiin tiloihin Helsinkiin, kunnes vuonna 1952 se sai pysyvät toimistotilat Suomen Naisten Huoltosäätiön rakennuttamasta talosta Mannerheimintie 93:ssa.
Syvärannan varastoparakeista luovuttiin vähitellen. Suomen Naisten Huoltosäätiön sihteerin Irma Turusen mukaan osa varastorakennuksista purettiin vuosina 1945–1951. Vuonna 1947 parakit valmistanut Puutalo Oy lahjoitti yhden valmiin ”Tikka”-nimisen puutalon pystyttämiskustannuksineen Suomen Naisten Huoltosäätiölle. Tikka-mökki päätettiin rakentaa parakkien paikalle, ja varastoparakit myytiin eniten tarjoavalle. Valmistunut mökki annettiin vuokralle. Myöhemmin se toimi tilasta huolehtineen talonmiesperheen kotina. Nykyisen sisäänajoportin jälkeen tien oikealla puolella sijainnut Tikka-mökki purettiin 2020-luvun alussa, kun Lotta Svärd Säätiö luopui Syvärannan tontin eteläpäässä olleesta osasta. Erään tiedon mukaan Syvärannassa oli vielä 1950-luvulla neljä varastoparakkia, joissa säilytettiin muun muassa huonekaluja.
”Sehän on minun Matti!”
Syvärannan varastoparakkien joukossa oli pieni rakennus, johon oli koottu Kannakselta evakuoitua lottakanttiinien irtaimistoa, joihin ei ollut juuri koskettu. Sekalaista tavaraa oli siirretty ja varastoitu kiireessä eri puolille tilaa, ja osa esineistä oli yksinkertaisesti säilössä käyttöä vailla. Työmaahuollon varastonhoitajana toiminut Mirjam Paavolainen halusi kuitenkin ennen Syvärannasta lähtöään kurkistaa, mitä kaikkea varastoon oli jäänyt.
Emme koskaan katsoneet, mitä tämä huone sisälsi. Otin Annan kaveriksi ennen pois lähtöäni ja halusin katsoa huoneeseen. Ensimmäisenä osui käteeni 60 cm:n pitkä käärö ja avattuani sen, oli kankaalle öljyvärein maalattu sotamies ja samalla Anna putosi istumaan ja sanoi: ‘Sehän on minun Matti.’ Hän väitti niin. Sanoin, että saat sen, jos se kerran on Mattisi, ja onnellisena Anna otti sen.
Myöhemmin Annan sisar tapasi Helsingissä lotan, joka oli ollut vankina Venäjällä Matin kanssa. Hän kertoi, että Matti oli kuollut punatautiin. Anna halusi siunata Matin poissaolevana, ja siunaustilaisuuteen hän kutsui Matin komppanian päällikön, jonka lähettinä Matti oli toiminut. Kahvitilaisuudessa Syvärannasta löytynyt kuva oli asetettu seinälle. Komppanian päällikkö kysyi, oliko Matti ehtinyt lähettää kuvan itse, ja kertoi tietävänsä, kuka sen oli maalannut asemasodan aikana. Tapahtumaa pidettiin lähes käsittämättömänä: Anna ei ollut koskaan ollut lottana, mutta sinä hetkenä juuri hän oli paikalla, kun huolettomasti säilöön jätetty paketti avattiin ja toi esiin henkilökohtaisen, kadoksissa olleen muiston.
Lähteet:
Muistelma-aineisto, Lottamuseon arkisto.
Berger, L., Tidwell, P., and Vesikansa, K. (2025). From Forests to Houses — The Standard Buildings of Puutalo Oy. International Journal of Wood Culture 5, 1-3, 299-321, Available From: Brill https://doi.org/10.1163/27723194-bja10053 [Accessed 15 January 2026]
Jääskeläinen, L. Puisten standarditalojen tarina https://www.rakennustarkastusyhdistys.fi/puisten-standarditalojen-tarina/
Hakkarainen Tellervo; Huovinen, Maarit: Lotta sodassa ja rauhan töissä. WSOY, Juva1999.
Huuhka, M. & Suomen naisten huoltosäätiö. 1987. Työpaikkaruokailun uranuurtaja Työmaahuolto Oy 1944–1978. [Hki]: Suomen naisten huoltosäätiö.
Kaivonurmi, Jouko: Tuusula sotilaskoulutuksen kehtona 1939–1944. Taistelukoulun perinneyhdistys ry, Keuruu 2025.
Koski Susanna: Lottajärjestön rajatoimistosta Työmaahuolloksi. Teoksessa Tuusula-seuran aikakauskirja XXVI. Kerava 2015.
Säilä, S. 2015. Tuusula-Seuran aikakirja: 26, vuosijulkaisu 2015. [Tuusula]: Tuusula-seura.
Turunen, Irma (toim.): Syväranta ja Kaistale -nimiset tilat Tuusulan pitäjässä. 1981.
Vesikansa, K., Tidwell, P. & Berger, L. 2021. New Standards: Timber Houses Ltd. 1940–1955. Helsinki: Garret Publications, 293 s. ISBN 978-952-722-213-3.