Huvilaelämää Syvärannassa
Syvärannan varhaiset vaiheet
Syväranta oli 1800-luvulta aina 1910-luvulle saakka omistajiensa kesänviettopaikka ja vapaa-ajan asunto. Huvilan omistajat asuivat vakituisesti muualla ja tilan rakennuksia myös vuokrattiin. Ajan huvilakulttuurissa yhdistyivät huvi, hyöty ja kauneuden tavoittelu sekä maaseutu- ja kansanelämän ihannointi. Varakkaamman väen piirissä vapaa-aika ja työ alkoivat vähitellen eriytyä ja kaupunkielämän vastapainoksi kaivattiin maaseudun rauhaa ja raitista, terveellistä ilmaa. Kesähuvilalla oleskeluun liittyi oleellisesti seuraelämä, jonka lisäksi puutarha sekä luonnon- ja veden läheisyys olivat tärkeä osa huvilaelämää.
Tuusulan Rantatien huvilayhdyskunta syntyi 1800-luvun lopulla, kun varakkaat säätyläiset ostivat maata Kirkonkylän ja Tuomalan talonpojilta ja rakennuttivat rannoille huviloita, joiden lisäksi ympäristöön nousi useita taiteilijakoteja. Huvilayhteisön syntyyn vaikutti oleellisesti liikkumista helpottava rautatieyhteys Helsinkiin. Syvärannan huvilanomistajien kannalta vielä tärkeämpää oli, että Riihimäen kautta kulkeva Pietarin rata yhdisti Tuusulanjärven rannat vielä paljon kauemmas, aina Venäjän keisarikunnan pääkaupunkiin saakka.
Syvärannan tilalle rakennettiin yksi Rantatien vanhimmista huviloista tiettävästi 1860- ja 1870-lukujen vaihteessa. Helsinkiläinen virkamies Birger Lundahl osti tilan kesänviettopaikaksi vuonna 1869 Gustavelundin kartanon omistajalta kanslianeuvos Alexander Magnus de la Gardelta ja rakennutti Syvärantaan kahdeksan huonetta käsittäneen huvilan, jonka ympäristöön perustettiin myös puutarha. Tilan arvoa ajateltiin vähentävän Syvärannan palstan jakautuminen kahtia niin, että sen läpi kulkeva maantie, nykyinen Rantatie, erottaa ranta-alueen muusta tontista. Tästä huolimatta Lundahlin Syvärannalle ottama 5 700 markan (nykyrahassa mukaan n. 32 000 €) palovakuutus on ollut varsin huomattava. Esimerkiksi Marieforsin eli Kellokosken ruukki vakuutettiin samana vuonna vain 3 088,66 markalla.
Vuonna 1875 Birger Lundahl myi Syvärannan korkea-arvoiselle virkamiehelle, senaattori ja salaneuvos Viktor von Haartmanille. Haartmanin omistajuus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Hän myi huvilan entiselle kaartinkapteeni Gotthard Björklundille jo 1879 – samana vuonna, kun meni naimisiin Fanny Maria Antellin kanssa. Sekä von Haartmaneilla että Antelleilla oli runsaasti muuta omaisuutta ja kartanoita, joten mahdollisesti avioliitto ja Syvärannasta luopuminen liittyvät toisiinsa.
Björklundien aika Syvärannassa
Syvärannan lähes 25 vuotta omistaneet suomalaissyntyiset Björklundit asuivat pysyvästi Pietarissa, josta he saapuivat huvilalleen pääosin kesäisin ja pitkinä pyhinä. Pietarin terveydelle haitallisina pidettyä kosteaa ilmaa ja saasteita paetakseen varakkaat kaupunkilaiset pyrkivät mahdollisuuksien mukaan hankkimaan perheelle maaseutuhuvilan. Tieto sopivista huviloista kulki usein tuttavapiirin ja sukulaisten välityksellä. On mahdollista, että Gotthard Björklund sai ajatuksen nimenomaan Syvärannan palstatilan ostamisesta sisareltaan Martinalta ja tämän mieheltä, joka oli Syvärannan aiemman omistajan Birger Lundahlin kollega.
Björklundien aikana Syvärannan tilaa kunnostettiin ja laajennettiin, hankittiin hevosia ja lehmiä sekä harjoitettiin pienimuotoista maanviljelystä. Perheen ollessa muualla tilaa asuttivat vuokralaiset, joista osa ilmeisesti asui Syvärannassa pysyvämmin. Helsingfors Dagbladetissa 3.9.1884 julkaistussa sanomalehti-ilmoituksessa Syvärannasta tarjottiin vuokralle 1.10. alkaen kahta huoneistoa, joissa toisessa oli yksi huone ja toisessa neljä. Molemmissa oli eteinen ja keittiö, huonekalut ja taloustavarat sekä huvilalla hevoset ja vaunut.
Syväranta oli 1880-luvulla luvulla vuokrattuna leskirouva Lovisa Abtille ja kauppias lsak Unoniuksen perheelle. Rouva Abtin kuoleman jälkeen vuokralaiseksi tuli apteekkari ja pankinjohtaja Clas Lilius perheineen. Myös virkaatekevä kirkkoherra Paul G. Vikman vaimoineen asui 1900-luvun taitteessa Syvärannassa. Heinäkuun alussa 1893 Hufvudstadsbladetissa ilmoitettiin, että Syvärannasta oli mahdollista vuokrata kesähuoneisto täysihoidolla. Ilmoituksen mukaan Syvärannassa käytettiin keskustelukielenä venäjää. Osoitteena oli pitkään pelkästään Keravan asema, vaikka asemalle on Syvärannasta viitisen kilometriä.
Täysihoitolatoiminta saattoi viitata siihen, etteivät Pietarissa liiketoimintaa harjoittaneet Gotthard Björklundin ”afäärit” olleet 1890-luvun alussa hyvällä tolalla. Halkoja laivalla Pietariin myyneen Björklundin ajautuessa taloudellisiin vaikeuksiin oli Syvärannan puutarhurin myytävä ensin hevoset ja lehmät ja sitten ”sinetöitävä huvilan ovet”. Elokuun lopulla 1894 Björklundien tytär Maria kirjoitti ystävälleen, että Syväranta oli määrätty huutokaupattavaksi seuraavana päivänä. Sillä kertaa konkurssihuutokauppa peruuntui. Se kuitenkin toteutui keväällä 1895 ja Syväranta myytiin helsinkiläiselle kauppias K. Ferlmannille. Jo maaliskuussa 1896 Björklundit pystyivät kuitenkin ostamaan Syvärannan takaisin. Tällä kertaa huvila laitettiin Wendela Björklundin nimiin.
Ilmeisesti perheen taloudellinen tilanne oli vuosien 1895 ja 1896 välillä kohentunut huomattavasti, sillä Björklundien hankittua tilan takaisin tehtiin Syvärannassa perusteellisia kunnostustöitä ja tilalle valmistui useita uusia rakennuksia, muun muassa suurikokoinen saunarakennus Tuusulanjärven rantaan. Todennäköisesti myös myöhemmin Syvärannan päärakennuksena tunnettu tornihuvila rakennettiin näihin aikoihin. Uusrenessanssityylisen koristeellisen hirsihuvilan kahdessa kerroksessa oli 16 tulisijoilla lämmitettävää huonetta. Kolmannen kerroksen ullakkokerroksessa oli lisäksi lämmittämättömiä kesähuoneita sekä katolla kaksikerroksinen näyttävä näköalatorni. Kesähuviloille tyypillisesti tornihuvilassa oli useita suuria verantoja ja parvekkeita, joiden kautta luonnosta ja maisemista saattoi nauttia myös huonommalla säällä. Tornihuvilan valmistumisen jälkeen Syvärannan ensimmäinen päärakennus jäi sivurakennukseksi.
Jo huhtikuussa 1896 Wendela Björklund ilmoitti sanomalehdissä, että Syvärannasta on vuokrattavissa kolme huvilaa. Yhdessä niistä oli kolme, toisessa kuusi ja kolmannessa kahdeksan huonetta. Jokaisessa oli keittiö ja lisäksi käytössä myös välttämättömät apurakennukset. Kesähuvilat edustivat 1800- ja 1900-lukujen taitteessa vaurautta, jota monet kauppias- ja virkamiesperheet tavoittelivat. Kaikilla ei kuitenkaan ollut omaa kesäpaikkaan ja osa perheistä vuokrasi joka kesäksi eri huvilan. Huvilat olivat haluttuja ja niistä maksettiin hyvin, joten vuokraaminen oli todennäköisesti Björklundeille kannattavaa toimintaa.
Eräänlainen päätös Björklundien ajalle Syvärannassa oli vuoden 1904 marraskuussa Syvärannassa vietetyt Gotthard ja Wendela Björklundin tyttären Marian sekä kreivi Stanislaus Leduhovskin häät sekä samana jouluna järjestetyt joulujuhlat, joihin säätyläisten tapaan hyväntekeväisyyttä harrastaneet Björklundin kutsuivat lähiseudun lapset. Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä 30.12.1904 Syväranta myytiin venäläiselle Konstantin Kapitanovitsch Uškoville, joka osti tilan lahjaksi vaimolleen Theresa Valentinovnalle, (o.s. Eluhen).
Kaupan jälkeen Björklundit viettivät vielä jonkin aikaa Syvärannassa, jossa heidän Anna-tyttärensä kuoli lyhyen mutta vaikean sairauden jälkeen toukokuussa 1905. Saman vuoden marraskuussa vanhemmat ostivat Johanna-tyttärelleen 25-vuotislahjaksi Syvärannan naapurista Onnelan tilan, josta tuli hänelle ensin kesäpaikka. Myöhemmin Johanna Björklund muutti Onnellaan pysyvästi ja piti siellä täysihoitolaa.
Puutarhajuhlia ja pianomusiikkia – Uškovien aika Syvärannassa
Uškovien aikaan Syvärannassa liittyy paljon tarinoita, jotka ajan kuluessa ovat täydentyneet yhä uusilla värikkäillä ja jopa liioittelevilla yksityiskohdilla. Paikallisten mieltä ovat kiehtoneet Syvärantaan liitetty eksotiikka, venäläisten Uškovien ylenpalttinen rikkaus, talon nuori taiteellinen rouva ja kuuluisat taiteilijavieraat sekä itse huvila ja sen satumainen puutarha.
Syvärannan tilan ja huvilan vuonna 1904 nuorelle vaimolleen ostanut nimineuvos Konstantin Kapitanovitš Uškov oli moskovalainen tukkukauppias, teollisuusyrittäjä ja monimiljonääri. Uškovin varallisuus oli pääosin peräisin kemianteollisuudesta ja teekaupasta. Lisäksi hänellä oli kaivoksia Uralilla ja Uškovin sekä hänen poikiensa omistamilla maatiloilla oli tuottoisaa pienteollisuutta. Perhe omisti myös asuintaloja ja kartanoita eri puolilla Venäjää sekä Sveitsissä ja Ranskassa.
Konstantin Uškovilla oli kuusi lasta ensimmäisestä avioliitostaan. Avioliitto oli päättynyt vaimo Marian kuolemaan vuonna 1891, jonka jälkeen Konstantin Uškov oleskeli kesäisin mieluiten maaseutukartanossaan Novyj Bujanissa. Hän nautti luonnosta ja kalastuksesta, mutta oli kiinnostunut myös tilanhoidosta. Talvet Uškov vietti liikeasioidensa ja yhteiskunnallisten velvollisuuksiensa vuoksi Moskovassa, jossa hän toimi myös taide-elämän mesenaattina. Varakkaiden venäläisten tapaan Konstantin Uškov tuki rahallisesti monia tahoja, kuten Moskovan Taiteellista Teatteria, konservatoriota ja filharmonista yhdistystä. Stipendeillään ja suhteillaan hän auttoi nuoria laulajia ja muusikoita. Lisäksi Konstantin Uškov teki lahjoituksia teknillisille oppilaitoksille, keräsi taidetta, oli mukana filantrooppisessa seurassa ja avusti yksityisin varoin toiminutta Moskovan eläintarhaa.
Pitkään leskenä elänyt Konstantin Uškov avioitui lähes 30 vuotta nuoremman Theresa Valentinovnan kanssa samana vuonna, kun Syvärannan huvila ostettiin. Pariskunnan tavatessa Theresa oli naimisissa ja pienen pojan äiti. Avieron saaminen ei Venäjällä ollut helppoa, mutta se oli onnistunut uuden aviomiehen maksamilla kipurahoilla. Theresa oli perhetaustaltaan baltiansaksalaista sukua. Hänen isänsä Hugo Valentin Eluhen oli edennyt virkaurallaan Venäjällä todelliseksi valtioneuvokseksi, mikä tarkoitti perinnöllistä aatelisarvoa. Äiti Johanna (o.s. von Reitlinger) oli puolestaan sveitsiläisvirolaista sukua. Eluheneilla oli kahdeksan lasta ja evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvan perheen kotikielinä käytettiin saksaa ja venäjää.
Suomalaisesta kesähuvilasta oli tullut tavoiteltava maaseutukaipuun kohde varakkaiden venäläisten keskuudessa 1900-luvun alussa. Theresa Uškova oli kaikesta päättäen aikansa muotisuuntauksia seuraava nainen, mikä saattaa selittää miksi Konstantin Uškov päätyi ostamaan vaimolleen huvilan juuri Suomesta. Tuusulassa sijaitsi venäläinen varuskunta ja moni venäläinen upseeri oli hankkinut sieltä kesäpaikan. Varuskunnan vuoksi paikkakunnalta oli todennäköisesti kohtalaisen helposti saatavissa myös venäjän kielen taitoista palveluskuntaa.
Syvärannan huvila oli ensisijaisesti Theresan, vaikka myös Konstantin Uškov oli ilmeisesti kiinnostunut huvilasta ja vieraili siellä huvilan hankinnan jälkeisinä vuosina. Todennäköisesti huvilaa kuitenkin käyttivät ja siitä huolehtivat pääosin Theresan vanhemmat Hugo ja Johanna Eluhen. He olivat pian Theresan uuden avioliiton solmimisen jälkeen muuttaneet Pietariin, josta Syvärantaan matkustaminen oli helppoa. Lisäksi evankelisluterilaisen ja saksaa puhuvan perheen saattoi olla helpompaa solmia suhteita suomalaiseen säätyläistöön. Myös Theresan sisar Wanda Silfverswan vietti 1910-luvun alussa lapsineen pitkiä aikoja Syvärannassa. Konstantin ja Theresa puolestaan vierailivat huvilalla pääosin kesäisin.
Syvärannan huvilaa ja sen puutarhaa ryhdyttiin kunnostamaan ja uudistamaan heti kesällä 1905. Huvilan tuli olla ympäristöltään ja sisustukseltaan tyylikäs ja ajanmukainen sekä pystyä vastaamaan uusien omistajiensa seuraelämän asettamiin vaatimuksiin. Puutarhaa koristamaan tuotiin marmoriveistos, hankittiin portti, tehtiin kukkaistutuksia ja rakennettiin suihkulähde. Rantaan rakennettiin pumppulaitos ja vesijohto sekä asennettiin generaattori, jonka myötä huvilalle saatiin ajan harvinaisuus, sähköt.
Myös päärakennuksen sisätiloja uudistettiin. Säilyneistä valokuvista ja asiakirjoista päätellen huvilan sisustuksessa yhdistyi eri tyylisuuntia ja vaikutteita. Theresa Uškov seurasi ajan itämaista eksotiikkaa suosivia muotivirtauksia sisustamalla yhden salongeistaan itämaisilla matoilla ja ylellisillä valuvilla tekstiileillä. Yksi ruokasaleista oli sisustettu kertaustyylisin huonekaluin ja jugendtapetein. Alakerran suuren ruokasalin arvokkaat ja ylelliset tummat tammipaneelit, kasettikatto ja kullatut siannahkatapetit edustivat empiretyyliä. Myös Syvärannan kaksi salonkia oli kalustettu puhtaasti empirehuonekaluilla. Päärakennuksen lisäksi Syvärannan tilaan kuului Uškovien aikaan viisi vierastaloa, niiden kaikkien tarkkaa sijaintia ei kuitenkaan tunneta.
Syvärannassa järjestettiin puutarhajuhlia, illallisia, teatteriesityksiä, naamiaisia ja musiikki-iltoja, joiden vieraina oli Uškovien ystävä- ja perhepiiriä. Heistä osa oli tunnettuja musiikkipiireissä, olihan Konstantin Uškov musiikintukija ja Theresan kerrotaan puolestaan olleen taitava pianisti. Myös taitelijavieraat olivat tervetulleita. Tunnettuja vieraita ovat maailmankuulu bassolaulaja Fjodor Šaljapin, joka oli Theresa Uškovin sisaren Maria Petzoldin puoliso, kapellimestari Sergei Kusevitski, joka oli naimisissa Konstantin Uškovin edellisestä avioliitosta syntyneen Natalia-tyttären kanssa, säveltäjä Alexander Skrjabin, Ljubositz-trio ja sen pianisti Ljubositz, joka toimi Syvärannan vakituisena pianonsoiton opettajana, sekä säveltäjä ja musiikkikriitikko Georgi Conus, joka oli Uškovin kasvattityttären puoliso. Muita mahdollisia vieraita ovat pianisti Ferruccio Busoni ja säveltäjä-kapellimestari Sergei Rahmaninov, joka oli Fjodor Šaljapin läheinen ystävä.
Naapurustosta Syvärannan vieraiksi saapuivat Onnelan väen lisäksi Lepolan huvilan isäntä, pääjohtaja August Hjelt, ja hänen puolisonsa, saksalaista musiikkisukua oleva Lisbeth Faltin sekä läheisen Koivikon huvilan pääkonsuli Sandbergin musikaaliset pojat Arvid ja Sven. Samoin Syvärannassa vieraili arvostettu pianisti ja pianonsoiton opettaja Selma Kajanus, joka oli säveltäjä Robert Kajanuksen sisar.
Tarinat Syvärannan hienostuneista juhlista ja taiteilijavieraista ajoittuvat todennäköisesti vuosiin 1905–1910, jolloin Uškovit käyttivät Syvärantaa aktiivisesti. Näiden vuosien aikana syntyivät myös pariskunnan molemmat yhteiset tyttäret Elena (s. 1905) ja Tatjana (s. 1909). Syväranta ei jaksanut kiehtoa Theresaa pitkään. Marraskuussa 1910 Syvärannan tilalla pidettiin huutokauppa, jossa myytiin hevosia, lehmiä, sikoja, ankkoja ja kanoja sekä monenlaista irtaimistoa, mikä viittaa huvilan ainakin osittaiseen tyhjentämiseen. Vuonna 1911 Konstantin Uškov osti vaimolleen uuden huvilan Villa Thésyn Montreux’sta Sveitsistä.
Syväranta annettiin ilmeisesti vuokralle vuosiksi 1911–1913. Tuona aikana siellä tiettävästi työskenteli kokonaisen vuoden tunnettu venäläinen maisemamaalari Julius von Clever (1850–1924) yhdessä poikansa Oskarin kanssa, joka oli isänsä tavoin taiteilija. Toiseksi mahdolliseksi vuokralaiseksi on ehdotettu kirjailija Anton Tšehovin veljeä Mihail Tšehovia, joka olisi vuokrannut huvilan perheensä kesänviettopaikaksi. Hän on mahdollisesti saanut kuulla Syvärannasta Konstantin Uškovilta, joka oli Anton Tšehovin tuttava.
Uškovit ja Eluhenit palasivat Syvärantaan ainakin vielä kesällä 1914, jolloin huvilalla vietettiin Johanna ja Hugo Eluhenin kultahäitä. On epävarmaa, milloin Konstantin ja Theresa vierailivat viimeisen kerran Syvärannassa, milloin Eluhenit sieltä lähtivät ja miten hyvin huvilaa ja puutarhaa hoidettiin Uškovien ajan viimeisinä vuosina. Joka tapauksessa syksyllä 1916 Theresa valtuutti isänsä hoitamaan Syvärannan myyntiä. Syvärannan huvila myytiin 9.12.1916 päivätyn kauppakirjan mukaan lääkäri Herman Karl Hansenille 140 000 markalla.
Kaksi vuotta Syvärannasta luopumisen jälkeen vuonna 1918 Konstantin Uškov kuoli Moskovassa pitkään sairastettuaan. Theresa avioitui pian uudelleen asianajaja Dmitri Petšorinin kanssa. Vuosina 1919–1924 Theresa asui perheineen Sveitsissä Lac Lémanin rannalla sijaitsevassa nimikkohuvilassaan Villa Thésyssä, jonka portti on kopio Syvärannan hämähäkinseittiportista. Nykyään huvila tunnetaan nimellä Villa Visinand.
Lapsiperheen koti
Ostaessaan Syvärannan joulukuussa 1916 lääkäriksi kouluttautunut Herman Karl Hansen oli erittäin varakas mies. Hän oli Pietariin asettuneen norjalaissyntyisen kultasepän Herman Hansenin poika, joka oli vuonna 1900 hankkinut isältään perimillään varoilla suuren maatilan Vilnan lähellä Nowiczessa. Hansen joutui jättämään tilansa viimeistään vuonna 1915, kun ensimmäisen maailmansodan rintama eteni kohti itää ja saksalaiset joukot miehittivät Venäjän keisarikuntaan kuuluneen alueen.
Vuonna 1916 Herman Karl Hansen oli päätynyt Rževiin Länsi-Venäjälle. Toimiessaan lääkärinä venäläisessä sotasairaalassa hän tapasi siellä vapaaehtoisena työskennelleen Anna Jakovlevna Pagankinan (o.s. Zetilova). Parin tavatessa Anna oli naimisissa itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa ja Hermanilla oli puolestaan kolme lasta, joista nuorin oli syntynyt huhtikuussa 1916. Suhde paljastui Annan aviomiehelle ja loppuvuodesta 1916 raskaana oleva Anna jätti miehensä ja muutti veljensä Konstantinin luo Moskovaan.
Avioeron saaminen oli pitkä ja vaikea prosessi, joten Anna ja Herman päättivät lähteä Venäjältä, jossa tilanne oli myös maan poliittisen kuohunnan vuoksi epävakaa ja rauhaton. Herman Karl ehdotti muuttoa Sveitsiin, mutta Anna valitsi Suomen, koska se oli lähempänä hänen vanhempiaan. Heidän kanssaan Syvärantaan muuttivat Herman Karlin edellisestä avioliitosta syntyneet lapset Irma (s. 1907), Nora (n. 1914) ja Edgar (s. 1916). Parin ensimmäinen yhteinen lapsi, Arvid syntyi yksityisellä klinikalla Helsingissä heinäkuun lopulla 1917. Herman Karl ja Anna Hansen esiintyivät Syvärannassa asuessaan alusta lähtien avioparina, mutta ilmeisesti avioliitto solmittiin kaikessa hiljaisuudessa vasta lokakuun lopussa 1917. Syvärannan vuosina perhe kasvoi edelleen, kun siihen syntyi kaksi poikaa: Erik Herman (s. 1919) ja Oskar Nikolai (s. 1922).
Hansenin perhe oli Syvärannan omistajista ensimmäinen, joka käytti huvilaa ympärivuotisena kotinaan. Hansenit ostivat Syvärannan kalustettuna, eivätkä tehneet huvilalla suuria muutoksia. Niinpä Hansenin perhevalokuvat antavat viitteitä myös siitä, miltä Syväranta on näyttänyt edellisten omistajien aikaan. Valokuvien perusteella Syvärannassa elettiin lapsiperheen elämää. Kuvissa lapset kelkkailevat, hiihtävät, rakentavat lumilinnaa, syöttävät kaneja, lekottelevat nurmikolla, poimivat omenoita ja kahlaavat kivikkoisessa rantavedessä. Jouluksi on hankittu kuusi, joka ulottuu salin kattoon saakka.
Yhdessä kuvassa Anna Hansen seisoo Syvärannan terassin vieressä kädessään venäjänkielinen aapinen, josta hän ilmeisesti opetti lapsiaan lukemaan. Vanhin lapsista Irma kävi todennäköisesti Suomessa koulua, sillä hän oppi hyvin suomen kielen. Perheen kotikielenä käytettiin venäjää, sillä Anna Hansen ei osannut muita kieliä. Myös Herman Karl osallistui aktiivisesti perhe-elämään. Hän ei harjoittanut Suomessa lääkärin ammattia, mutta hoiti toisinaan naapureiden vaivoja Annan mukaan ”kirjoihin katsomalla”.
Herman Karl Hansen oli myynyt yhdessä veljensä Oskarin kanssa Pietarissa Nevski prospektilla omistamansa liiketalon Suomen pankille heinäkuussa 1916 ja osa saaduista varoista todennäköisesti käytettiin Syvärannan ostamiseen. Mahdollisesti Venäjän vallankumouksen seurauksena Hansenien taloudellinen tilanne kuitenkin heikkeni, sillä marraskuun alussa 1917 Syvärannasta myytiin huutokaupalla yksi suuri huvilarakennus ja kaksi pienempää rakennusta, jotka ostajan tuli kuljettaa pois paikaltaan. Lisäksi myytiin muun muassa vaunut, reki ja separaattori. Myös tilan koko kutistui Hansenien aikana, kun siitä myytiin palstoja.
Perheellä oli Syvärannassa palveluskuntaa, johon kuului ainakin useita lastenhoitajia, ajomies hevosineen sekä keittiöapulainen- ja puutarhuri. Herman Karl piti puutarhasta ja osallistui myös itse puutarhatöihin. Annaa Herman Karl puolestaan kannusti kalastamaan Syvärantaan rakennuttamaltaan laiturilta. Hansenien asuessa Syvärannassa Suomessa elettiin pula-aikaa ja elintarvikkeiden saanti oli erityisesti vuoden 1918 sisällissodan vuoksi vaikeaa. Selvitäkseen Syvärannan naapuri teurasti hevosensa, josta saatiin lihaa myös Hanseneille. Lisäksi Annan veli lähetti perheen lapsille sokeritoppia kotoa Rževistä.
Hansenit seurasivat Syvärannasta käsin Venäjän ja Liettuan poliittista tilannetta. Liettua itsenäistyi vuonna 1918, mutta olot jatkuivat epävakaina Neuvostovenäjän ja myöhemmin Puolan sotatoimien vuoksi. Vuoden 1920 lopulla Liettua joutui luopumaan Vilnasta ja kaupunki ympäristöinen liitettiin virallisesti Puolaan vuoden 1922 alussa. Niinpä Nowiczen maatilakin oli nyt osa Puolaa. Herman Karl Hansenille ilmoitettiin, että ellei hän ota tilaa haltuunsa, se siirtyy valtiolle. Niinpä perhe oli tilanteessa, jossa heidän oli lähdettävä Syvärannasta.
Kesän 1922 aikana järjestettiin useita huutokauppoja, joissa Hansenit myivät Syvärannan irtaimistoa. Myös huvilalle löytyi lopulta ostaja ja Hansenit myivät Syvärannan Onni V. Tuiskun säätiölle elokuun alussa 1922. Perhe sai luvan asua vielä jonkin aikaa Syvärannan piharakennuksessa ennen lopullista lähtöään kohti Vilnaa, jonne he asettuivat asumaan. Nowiczeen Herman ja Anna Hansen pääsivät vuonna 1924. Tilan yli kulkeneet sodat olivat hävittäneet metsät ja jäljellä olivat vain talon ja kasvihuoneiden rauniot.
Lähteet
Lottamuseon arkisto
Holma, Sirkka: Syvärannan huvilan historiaa. 1994.
Turunen, Irma (toim.): Syväranta ja Kaistale nimiset tilat Tuusulan pitäjässä, 1981.
Åström, Anni: ”Syväranta.” Lotta-Svärd-lehti 1/1937.
Lottamuseon valokuvakokoelmat.
Kirjallisuus
Halonen, Antti. Taiteen juhlaa ja arkea. Tuusulan taiteilijasiirtokunnan värikkäitä vaiheita Kivestä Sibeliukseen. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1968. 3. painos (1. painos 1951, 2. painos 1952).
Holma, Sirkka. Tuusulan rantatie Pekka Halosen aikaan. Sisälähetysseuran kirjapaino, Raamattutalo, 1990.
Holma, Sirkka. Syvärannan Lottakoti – Rantatien kaunotar. Teoksessa Tuusula-Seuran Aikakirja VII, 1995, s. 47.
Kinnunen, Kaisa: Lapsena Syvärannan huvilalla 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Tuusulan aikakauskirja XXVI, Kerava 2015.
Kinnunen, Kaisa: Syvärannan Uškovit ja Eluhenit. Tuusulan aikakauskirja XXVI, Kerava 2015.
Verkkolähteet
Hansenin suvun verkkoaineistot, www.hansen-family.net
Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet vuosilta 1884–1922, digi.kansalliskirjasto.fi