Elämää tallipihalla - Syvärannan eläimiä
Syväranta oli pitkään valtaosin omavarainen tila, jonka talouspihaan kuuluivat myös talli, navetta ja sikala. Pihapiirissä asui vuosien varrella lehmiä, kanoja, ankkoja, sikoja, lammas, kaneja ja hevosia, joita tarvittiin sekä peltotöihin että vaunujen vetämiseen. Syvärantaan liitetyissä tarinoissa tilalla on aikoinaan kerrottu eläneen myös varsin eksoottisia otuksia. Varmasti tilan asukkaisiin on kuulunut ainakin perheiden lemmikkikoiria ja kissoja.
Syvärannan varhaisimmilta vaiheilta löytyy joitain mainintoja tilan eläimistä sanomalehdistälehdistä ja muistelmateoksista. Tilan ollessa laajimmillaan osa maista oli viljelykäytössä ja osa pelloista on todennäköisesti tuottanut ruokaa myös tilan eläimille. Tiedetään, että ainakin Syvärannan vuosina 1879–1904 omistaneet Björklundit harjoittivat maanviljelystä. Tuolloin tilalla oli lehmien lisäksi hevosia, jotka olivat myös tilan vuokralaisten käytössä. Syvärannan tärkeisiin työntekijöihin kuului aina 1920-luvulle saakka hevosista huolehtinut ajuri, mutta tilan eläimistä huolehtiminen on varmasti työllistänyt myös monia muita. Esimerkiksi vuonna 1903 Uusi Suometar -lehden työpaikkailmoituksessa Syvärantaan etsittiin karjanhoitoon ja voinvalmistukseen tottunutta karjakkoa.
Ankkoja ja muita eläintarinoita – Uškovien aika Syvärannassa
Vauraiden Uškovien ajasta Syvärannassa 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä on kerrottu monenlaisia tarinoita, joihin liittyy myös mitä satumaisempia eläimiä. Osa tarinoista on todennäköisesti mielikuvituksen tuotetta, mutta joissakin saattaa olla mukana myös totuuden siemen.
Uškovien ajan eläinmainintoja löytyy sekä lehdistä että muistelmateoksista. Konstantin Uškovin tiedetään olleen eläinrakas ja Moskovan eläintieteellisen puutarhan presidentti. Hän nautti luonnosta ja harrasti muun muassa ratsastusta, kalastusta ja metsästystä. Todennäköistä on, että heidän aikanaan tilalla oli erilaisia eläimiä, joista tosin monet liittyivät todennäköisesti huvilan ruokatalouteen.
Toisessa valokuvassa rouva Theresa Uškovin jaloissa makoilee lemmikkikoira. Tärkeältä perheenjäseneltä vaikuttavalla Jack Russel -terrierillä on kaulassaan erikoislaatuinen, ehkä nahkasta ja metallista tehty jalokivikoristeinen panta. Muitakin koirarotuja tiedetään olleen tuona aikana Syvärannassa. Esimerkiksi vuodelta 1907 löytyy lehti-ilmoitus, jossa herra Uškov on myymässä tanskalaista bulldoggia. Koiriin liittyvät useammat eri maininnat viittaisivat siihen, että Uškovien aikana Syvärannassa olisi ollut oma koiratarha, joskin sen sijaintia ei tiedetä.
Naapurissa Halosenniemessä asunut Antti Halonen kertoi teoksessa Taiteen juhlaa ja arkea vuodelta 1952 Uškovien eläimistä todeten, että heidän aikanaan Syvärannassa eläimiä pidettiin runsaasti ja vilkkaassa pihapiirissä olisi liikkunut jopa riikinkukkoja. Halosen mukaan Syvärannan rannassa oli oma vesialue ankoille ja hanhille, jotka lisääntyivät nopeasti ja olivat myös paikkakuntalaisille tuttuja.
Kaksi lihavinta hanhea, Malinka ja Bolsinka, lähetettiin Halosenniemelle tervehdyksenä uusilta naapureilta, mutta vilkkaampaan yhdyskuntaelämään ihastuneina ne purjehtivat aina takaisin omaan uimalaitokseensa, ja joskus niitä sai ajaa veneellä takaa ympäri järven.
Syvärannan Uškovien aikaan liittyvästä värikkäästä muistelma-aineistosta löytyy myös maininta puutarhassa lennelleistä papukaijoista ja suihkulähdealtaassa uiskennelleista kultakaloista. Tarina on saattanut saada alkunsa yksinkertaisesta sekaannuksesta: Konstantin Uškov nimittäin omisti myös langoltaan Aleksanteri Grigorjevitš Kuznetsovilta perityn Forosin puiston, jonka yhteydessä mainitaan sen eksoottiset linnut ja kultakalalammikot. Vuoden 1902 opaskirjan mukaan Forosin puisto oli poikkeuksellisen rehevä ja eksoottinen kokonaisuus, jossa kasvoi monia subtrooppisia kasveja; puistossa oli useita suihkulähteitä ja lampia ”kultaisine” kaloineen ja äyriäisineen sekä paviljonkeja, joissa pidettiin kanarialintuja, joutsenia ja japanilaisia ankkoja.
Uškovien ajalta vuodelta 1910 löytyy vielä yksi karjan huutokauppaan liittyvä lehti-ilmoitus. Syvärannassa järjestetyssä huutokaupassa myytiin hevosia, lehmiä, sikoja, ankkoja ja kanoja. Huutokauppa liittyi todennäköisesti Uškovien jo hiipuvaan kiinnostukseen Syvärantaa kohtaan.
Villikaneja ja hevosia
Syvärannasta tuli vuonna 1916 tilan ostaneen Hansenin perheen vakituinen koti. Suurella lapsiperheellä oli Syvärannassa ainakin hevosia, mutta todennäköisesti myös muita kotieläimiä kuten koiria. Hansenien aikana Syvärannan irtaimistoa ja eläimiä myös myytiin. Tästä kertoo muun muassa vuoden 1918 lehti-ilmoitus, jossa myytävänä oli lehmiä ja hevosia. Ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan seurauksena Syvärannassa oli vuonna 1918 pulaa ruuasta. Tilan naapuri joutuikin teurastamaan hevosensa ruuaksi, josta saatiin lihaa myös Hansenien perheelle.
Perheen vuonna 1907 syntyneellä tyttärellä Irmalla oli Syvärannassa lemmikkinä marsuja. Eräänä päivänä perheen isä tuli murheellisena kertomaan, että yksi niistä oli kuollut. Vanhemmat miettivät, miten Irma suhtautuisi, kun huomaisi ruokkiessaan, että yksi puuttui. He odottivat useita päiviä ja kävi ilmi, ettei Irma ollut käynyt marsujen luona lainkaan.
Hansenien aikaan myös Syvärannan puutarhassa oli vilkasta elämää, kuten Suomessa vuonna 1922 syntynyt Oskar Hansen muisteli myöhemmin:
”Äitini kertoi, että puistossa oli valtavasti villikaneja ja oravia, joita kärpät verottivat. Kuolleita kaneja ja oravia lojui ympäri aluetta.”
Kaneja näkyy myös Hansenien perheen valokuvissa lasten leikkitovereita. Antti Halonen mainitsee, että Syvärannassa olisi Uškovien aikaan ollut kaneja, joten nämä villikanit saattoivat hyvinkin olla niiden jälkeläisiä.
Syvärantaan avattiin vuonna 1923 sanomalehtimiesten lepokoti. Lepokodin asukkaita kuljetti Keravan ja Syvärannan välillä Sirkka-niminen hevonen. Sirkka lähti asemalle vastentahtoisesti ja pysähtyi matkalla tuon tuosta. Liikkeelle sen sai porkkanapaloja tarjoamalla. Paluumatkan Keravalta Syvärantaan Sirkka juoksi sen sijaan joutuisasti ja ilmeisen tyytyväisenä. Myöhemmin 1920-luvulla oikukas Sirkka vaihtui Buick-merkkiseen autoon autonkuljettajineen. Sanomalehtimiesten aikaan lepokodin asukkaisiin kuului myös kukko ja 22 kanaa sekä todennäköisesti ainakin ne kaksi lehmää, jotka lepokoti oli saanut lahjoituksena vuonna 1922.
Kesällä 1926 lepokodissa vieraillut Ellis Fröjdman muistelee, että eräänä päivänä kymmenkunta vauhkoontunutta hevosta laukkasi Syvärannan puutarhaan. Hevoset kuuluivat rykmentille ja ne olivat päässeet vapaaksi läheisestä aitauksesta. Hevoset eivät päässeet pois suljetun hämähäkinseittiportin kautta vaan juoksivat ympäri puutarhaa. Lapset oli juuri ja juuri ehditty pelastaa pois hevosten jaloista. Vapaudenhuumaa kesti todennäköisesti vain tovi, ennen kuin lauma joutui kiinniotetuksi.
Pulavuosien hyötyeläimiä
Syvärannan vuonna 1936 ostaneen Lotta Svärd -järjestön ja sodan jälkeen tilan toiminnasta huolehtineen Työmaahuollon aikaiset eläimet olivat pääosin hyötyeläimiä, joiden avulla pyrittiin omavaraiseen tilanpitoon. Sodan jälkeen vuosina 1945–1946 pidettyyn Syvärannan tilan navettakirjaan on merkitty kuuden lehmän nimet: Kaunikki, Lumikki, Nättike, Ammu, Elo-Muruska ja Aamu. Todennäköisesti lehmien pidosta kuitenkin luovuttiin varsin pian.
Lottajärjestö oli rakennuttanut Syvärantaan uuden sikalan keväällä 1939 ja sikalatoiminta jatkui myös Työmaahuollon aikana. Työmaahuollon ohjeissa muistutettiin, että possut kasvavat reippaammin, kun niitä ruokittaessa ystävällisesti jututetaan. Sikalan hoitajan tuli myös olla eläinrakas ja tuntea kiintymystä hoidokkeihinsa:
Hänellä ei koskaan saa olla niin kiire, ettei hän ehtisi vähän kyhnytellä hoidokkejaan.
Syvärannan sikalana toimi 1940-luvun lopulla entinen navetta. Siellä pidettiin vuonna 1948 komeaa, mutta huonojalkaista Riku-sikaa. Syvärantaa asutti Rikun ohella myös lammas, joka kuitenkin koki kovan kohtalon. Se söi itsensä täyteen kauraryynejä ja vettä ja menehtyi ähkyyn. Huonosti kävi myös Syvärannan talonmiesperheen tyttären Pirkko Peltolan kanikopissa eläneille kaneille, jotka tappoi hilleri. Turkikset käytettiin hyväksi tekemällä Pirkolle kaniturkki. Pirkko Peltola muistelee, että Syvärannassa asui tuolloin myös bokserirotuinen koira, joka kuului jollekin Ruotsin Majassa asuneelle entiselle lotalle. Myöhemmin Työmaahuollon aikana tilalla ilmeisesti asui vielä talouspossu ja pihanurmea parturoinut pikku vuohi.
Syvärannan maalöytöjä
Syvärannan sioista luovuttiin, kun pahin pula-aika oli ohi. Lottamuseon puutarhan kunnostuksen yhteydessä kesällä 2011 löytyi suihkulähteen täytteenä olleen maa-aineksen seasta kesyn sian hammas, jota ei kuitenkaan voida tarkasti ajoittaa.
Kepparikaverit ja Lottamuseon Toivo
Eläimet ovat aina kuuluneet Syvärannan tarinaan. Syvärannan viimeisimpiin oikeisiin eläinasukkaisiin kuuluu oranssiturkkinen Titus-kissa, joka liikkui Lottamuseon pihapiirissä vielä 2020-luvulla. Titus muutti omistajaperheensä kanssa Syvärannasta vuonna 2024.
Myös hevosten kavioiden kopse Syvärannan pihalla on vaihtunut lasten ääniin, mutta aivan kokonaan hevoset eivät ole kadonneet. Nykyisellään Lottamuseon pieniä vieraita ilahduttavat museolta kesäisin lainattava keppihevosnelikko Lotta, Gunnar, Käthy ja Sirkka, joka on tietenkin saanut nimensä tilalla aikoinaan asuneen Sirkka-hevosen mukaan.
Nykyinen Syväranta, Lottamuseon kotipiha, on saanut myös oman pienen eläinhahmonsa. Lottamuseon Lasten lauantaissa vuonna 2023 lapset saivat ehdottaa nimeä Lottamuseon hämähäkinseittiportissa asuvalle hämähäkille. Voittajaksi valikoitui 4-vuotiaan Jalon ehdotus, Toivo. Lottamuseon iloinen maskotti on pieni ja ystävällinen hahmo, jota ei luotu pelottelemaan, vaan ilahduttamaan: hän on seikkailunhaluinen, lempeä ja utelias museokaveri, joka tupsahtelee esiin lasten tapahtumissa. Toivo rohkaisee niin pieniä kuin suurempiakin kävijöitä katsomaan ympärilleen avoimin silmin ja tutkimaan näyttelyjä omassa tahdissa.
