Kasvun paikka - Syvärannan lapset
Kesähuvilan lapset
Syvärannan kaltaiset kesähuvilat olivat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa erityisesti naisten ja lasten maailmaa, jonne perhe vetäytyi kesänviettoon kauas kaupungin hälystä ja saasteista. Ne tarjosivat varakkaaseen säätyläistöön kuuluvalle perheelle mahdollisuuden lepoon ja vahvistumiseen terveellisessä maalaisilmassa. Aina rauhallinen maalaiselämä ei kuitenkaan riittänyt herättämään mielenkiintoa varsinkaan nuorissa. Syvärannan ensimmäisen omistajan Birger Lundahlin kaksikymmenvuotias veljentytär Fanny Lundahl joutuikin viettämään 1870-luvulla kesiä setänsä huvilalla Syvärannassa ”ikävystymällä”, kuten hän kirjoitti ystävälleen.
Syvärannan 1870-luvun lopulla ostaneen kaartinkapteeni Gotthard Björklundin ja hänen vaimonsa Wendelan perheessä oli suuri lapsikatras. Pari sai yhteensä 11 lasta, joista kaikki eivät kuitenkaan eläneet aikuisiksi. Perheen viihtyi Syvärannan kesäisin ja pitkien pyhien aikaan. Kirjeenvaihdosta selviää, että tytär Maria Björklund harrasti Syvärannassa ollessaan puuleikkauksia yhdessä ystävättärensä ja ikätoverinsa Bertha Frostell kanssa. Lisäksi nuoret naiset soutelivat järvellä kavaljeeriensa kanssa. Viimeisenä vuonnaan Syvärannassa Björklundin perhe kutsui jouluna 1904 lähiseudun lapset Syvärantaan joulujuhlaan. Kenties jouluun haluttiin lasten iloa, sillä Björklundien omat lapset olivat tuolloin jo varttuneempia.
Kun tila vuonna 1904 siirtyi varakkaan Uškovien perheen haltuun, viettivät Syvärannassa kesiään sekä isäntäperheen lapset että heidän serkkunsa. Erityisesti Theresa Uškovan sisaren, Wanda Silfverswannin, lapset Gleb (s. 1909) ja Natalia (s. 1912) viettivät huvilalla pidempiä aikoja. Lasten arki oli monikielistä ja -kulttuurista. Syvärannassa puhuttiin kotikielinä venäjää ja saksaa. Theresan ja Wandan äiti, Johanna Eluhen, oli saksalaista syntyperää ja piti tärkeänä, että kotona käytettiin saksan kieltä. Lisäksi lapset opettelivat seurustelutaitoja sekä kotiopettajattarien johdolla ranskaa ja englantia.
Lapsiperheen koti
Anna ja Herman Karl Hansenin aikaan Syvärannassa asui vakituisesti monilapsinen suurperhe. Perheen saapuessa Syvärantaan siihen kuuluivat lapset: Irma (s. 1907), Nora (n. 1914) ja Edgar Borys (s. 1916) sekä pian Suomeen saapumisen jälkeen syntynyt Arvid (s. 1917). Myöhemmin Syvärannan vuosina syntyi vielä kaksi poikaa: Erik Herman (s. 1919) ja Oskar Nikolai (s. 1922).
Hansenin lapset viettivät Syvänrannan laajalla metsäisellä tontilla reipasta ulkoilmaelämää. Herman Hansen rakennutti rantaan pitkän uimalaiturin, jolta onnistui myös onkiminen. Talvisin hiihdettiin ja kelkkailtiin ja kesäisin lapset ottivat aurinkoa viltillä, uivat ja leikkivät vapaasti pihalla kanien kanssa. Pienen Edgarin leikkeihin kuului puinen kärry ja paljon veistettyjä pyöreitä puunkappaleita, joita hän lastasi ja kuljetti koko päivän paikasta toiseen. Syksyisin lapset ottivat osaa muun muassa omenasadon korjuuseen.
Syvärannan pihapiiri tarjosi paljon jännittäviä leikkipaikkoja ja lapsia on kuvattu muun muassa hiekkaleikeissä hämähäkinseittiportin vieressä, ja tontin eteläpäässä sijainneen tenniskentän vieressä. Lapset auttoivat myös isäänsä puutarhatöissä.
Lepokodin lapsivieraat
Kun Syväranta toimi Onni Tuiskun Säätiön lepokotina vuosina 1923–1936, siellä lomaili pääasiassa sanomalehtimiehiä perheineen, mutta huoneita vuokrattiin myös muille halukkaille asiakkaille. Lepokodissa jokaiselle perheelle oli varattu yksi huone. Aikuisten lisäksi vieraiden joukossa oli myös paljon lapsia, joille Syvärannan puutarhat ja ranta muodostivat oman maailmansa.
Ellis Fröjdman, jonka eno oli Helsingin Sanomien toimitussihteeri, lomaili Syvärannassa yhdessä äitinsä Esterin kanssa kesällä 1926. Nelivuotias Ellis muistaa, että illat kuluivat aikuisten seurustellessa, soittaessa ja laulaessa myöhään yöhön. Lapset sen sijaan laitettiin nukkumaan jo kello kahdeksan, mikä ei heitä oikein miellyttänyt. Koska lapsia ei voinut jättää yksin, valvoivat aikuiset heitä vuorotellen. Nukahtaminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä nauru ja musiikki kantautuivat ikkunoista sisään.
Kesäisin lasten suurinta huvia oli uiminen. Lapsille oli tehty rantaan erityinen ”allas”, jossa pystyi pulikoimaan niin, etteivät jalat osuneet mutaiseen pohjaan. Aikuiset puolestaan soutelivat järvellä ja seurustelivat kauempana rannasta olevalla lautalla, jonne lapsilta oli pääsy kielletty. Ellis muistaa myös autolla tehdyt huviajelut, jotka olivat lasten ja aikuisten yhteinen riemu. Vuonna 1926 Syvärannassa oli ainakin yksi suuri avoauto, jonka kyytiin mahtui paljon lapsia ja aikuisia.
Sodan jälkeinen lapsuus Syvärannassa
Syvärannan lottaopiston ajoilta ei juuri ole säilynyt lapsuusmuistoja, vaikka talo toimikin vuosina 1937–1939 koulutuskäytön lisäksi lepokotina. Sen sijaan sodan jälkeisiä muistoja löytyy sitäkin enemmän, sillä Syvärannassa asui sotaa seuranneina vuosina paljon perheitä.
Syvärannan päärakennuksessa asui sodan jälkeen Ruotsin Majalla toipilaana ollut entinen lotta Anja Säinö, jolla oli yksivuotiaan tyttärensä Outi-Marjan kanssa rakennuksen yläkerroksessa yhden hengen huone. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä 1947 Anja-äiti oli pesemässä pyykkiä Ruotsin Majalla ja joku vahti päärakennuksen yläkerrassa vaunuissa päiväunia nukkuvaa Outi-Marjaa, kun rakennuksessa syttyi tuhoisa tulipalo. Pieni Outi-Marja pelastui täpärästi palosta, mutta Syvärannan päärakennuksen mukana tuhoutui koko pienen perheen omaisuus.
Sodan jälkeen 1940-luvun puolivälistä alkaen Syvärantaa asuttivat vakituisesti talonmiesperheet, jotka jatkoivat tilasta huolehtimista myös päärakennuksen tuhoutumisen jälkeen. Lapset kasvoivat tiiviisti osana pihapiirin arkea ja osallistuivat tilan hoitoon leikkiensä lomassa. Syvärannan tontin ja Ruotsin Majan ylläpidosta vastasivat ensin Peltolan perhe ja myöhemmin Tuomaiset, jotka huolehtivat rakennuksista, kasvimaasta ja kukkaistutuksista. Myös naapurustossa oli paljon sodan jälkeen syntyneitä lapsia. Naapurit olivat läheisissä väleissä, ja kylään poikettiin muitta mutkitta lainaamaan sokeria, viemään lehtiä tai osallistumaan nimipäiväkahveille. Kavereista ei ollut pulaa.
Peltoloiden aikaan Syvärannan maakellarin edessä oli hiekkalaatikko, pihapiirissä keinu ja järvessä tynnyriallas, jossa lapset uivat. Pirkko Peltola muistelee pudonneensa kerran laiturilta yrittäessään kurkottaa veteen pudonnutta baskeriaan, mutta naapurissa asuneet Narkon lapset pelastivat hänet. Narkot olivat läheisiä leikkitovereita, ja lapset viettivät paljon aikaa syreenimajassa ja puutarhan veistoksen päällä kiipeillen. Peltolat tunsivat myös seuraavan talonmiesperheen, Tuomaisten, lapset. Syvärannasta poismuuttanut Outi-Marjakin muistelee Tuomaisen lapsia lämpimästi:
Olin 5-vuotias, kun muutimme Keravalle, josta kävimme viikoittain Syvärannassa. Kesäisin viikonloppuina saunoimme ja olimme yötäkin. Äiti ja Tauno kävivät sienessä ja kaikki yhdessä olimme perunan istutuksessa ja nostossa. Syvärannassa oli paljon omenapuita, joita kerättiin meillekin. Aina kun vierailimme Syvärannassa, otettiin valokuva Josefiina-patsaan edessä.
Syvärannassa vuonna 1954 syntyneen Arja Tuomaisen perhe asui valkoisessa talossa, jonka he jakoivat usean muun perheen kanssa. Myös lähistöllä sijainneessa Tikka-mökissä asui vuosien varrella useita vuokralaisperheitä. Lasten aika kului 1950-luvulla Syvärannan pihapiirissä: he pelasivat pesäpalloa ja leikkivät piilosta vanhan päärakennuksen raunioissa. Kalassa käytiin kesät ja talvet ja järvellä soudeltiin. Talvisin lapset luistelivat isän valmistelemalla jääkentällä, joskus aina Järvenpäähän asti. Hiihtoreitit kulkivat taistelukoulun metsissä, ja rohkeimmat hyppivät lumikinoksiin ulkorakennusten katolta.
Sodan jälkeisissä lapsuusmuistoissa Ruotsin Maja ja sen houkuttavan uima-altaan sekä rantasaunan muodostama ranta-alue tulee usein esiin:
Kesävieraita riitti, mutta joskus kun tiedettiin että talossa ei ollut ketään, niin me lapset hipsimme sinne salaa uimaan - olihan se niin hienoa uida oikeassa uima-altaassa! Ja järven vesi oli sitä paitsi loppukesästä silloin vihreän lilluvan ja haisevan levän peitossa. Koska ranta oli niin mutainen, niin pohjaan ei kukaan halunnut laskea jalkojaan. Sitä paitsi siellä oli iilimatoja... Järvi oli hyvin likainen ja haisi pahalle. Silti siinä uitiin. - - Naapurin Aimo-setä oli Aerolla töissä ja toi meille lapsille paikattuja isoja lentokoneen sisärenkaita; niillä oli tosi hienoa uida ja polskia aina Sarvikalliolle asti… Talvisin isä teki meille rantaan jääluistelukentän ja "napakelkan", jossa sai mahtavat vauhdit. - - Niin ja äiti opetti meille tytöille uimisen alkeet pitämällä leteistä kiinni laiturin päässä, ja pyöritti samalla edestakaisin vedessä.
Elämä ei ollut pelkkää hupia ja leikkiä, sillä lapsilla oli myös omat työtehtävänsä. Syvärannan lapset auttoivat muun muassa puutarhan sadonkorjuussa, kastelemisessa ja kitkemisessä. Lasten oma kasvimaa ja kukkaviljelykset sen sijaan sijaitsivat vuonna 1947 tulipalossa tuhoutuneen päärakennuksen raunioilla.